Pohdintoja koronan siivittämänä

Korona on mullistanut maailmaani monella eri elämänalueella, myös opintojen suhteen. Tilanteen vuoksi opiskelu Itä-Suomen yliopistossa on muuttunut kokonaan etäopiskeluksi. Tässä odotellaan vielä opettajien ohjeistuksia kurssien jatkosta ja uusista kursseista. Nyt näyttää siltä, että kaikki pyritään kuitenkin järjestämään niin, ettei tulisi ongelmia opintopisteiden saamisessa.

Pääsen kokeilemaan hieman etuajassa, miten itsenäisempi opiskelu sujuu. Ehdin lainata merkitys ja vuorovaikutus -kurssikirjallisuuden juuri ennen kirjastoiden sulkemista. Kurssin voi nyt suorittaa itsenäisillä tehtävillä ja esseellä. Kirjoja ei toistaiseksi voi lainata, joten saa nähdä, miten esimerkiksi esseen kirjoittamisten ja kesäopintojen käy.

Nyt opintojen eteneminen on entistä enemmän kiinni tietotekniikan hallinnasta – ja toimivuudesta. Kuukausi sitten huollosta palannut tietokoneen rohjake päätti taas tiltata. Onneksi sain sen vielä käyntiin, mutta luotto konetta kohtaan ei ole mitenkään hyvissä kantimissa. Tietotekniikan käytön pakollinen harjoittelu voi olla tulevaisuuden kannalta ihan hyväkin juttu. En osaa käyttää Skypeä enkä Zoomia, ja Word on useaan otteeseen aiheuttanut minulle harmaita hiuksia. (Hermot kärähtävät jo tämän blogin kanssa: miksi teksti näyttää erilaiselta bloginäkymässä?) Ehkä olen vähän ajasta jäljessä.

Olen välillä katunut sitä, etten hakeutunut aiemmin opiskelemaan tälle alalle. Varsinkin alussa tuntui, etten oikein muista miten opiskella ja että elän hiukkasen eri maailmassa kuin vuosia nuoremmat kanssaopiskelijat. Viime vierailulla pikkusiskoni luona (huom. ennen koronaa!) juttelimme opinnoistani. Sisko on kasvatustieteiden maisteri. Juttelimme opiskelustani, ja tulin lopulta siihen tulokseen, että vaikkapa kymmenen vuotta sitten en olisi saanut näistä opinnoista yhtä paljon irti enkä välttämättä pärjännyt yhtä hyvin. Elämänkokemus ja työkokemus auttavat katsomaan asioita vähän eri näkökulmasta. Tässäpä listaus muutoksista, jotka hyödyttävät minua:

• Olen jättänyt suorittamisen: Keskityn vain urani kannalta tärkeisiin tai itseäni kiinnostaviin asioihin. Minua kiinnostaa enemmän se, mitä oikeasti osaan kuin se, minkä numeron saan kurssista.
• Otan vastuuta: Opettajajohtoisen, valmiiksi poluksi suunnitellun opiskelun jälkeen olisi voinut olla kova pala hypätä yliopistomaailmaan. Nykyään osaan suunnitella paremmin omaa aikatauluani ja tavoitteitani.
• Kokonaisuuksien hahmottaminen: Osaan suhteuttaa kurssien tavoitteet ja tarkoituksen paremmin koko opintoihin (krhm, ei päde taide yhteiskunnassa ja kulttuurissa -luentoihin, joissa tarkoitus oli auttamatta hukassa minusta riippumatta :D).
• Tieto ja kokemus auttavat: Kymmenessä vuodessa maailmankuvani on tieteellistynyt, joten tiedonhaun ja tieteenteon perusperiaatteet ovat minulle tuttuja. Vuosien saatossa tapahtunut maailmankuvan muutos vaikuttaa myös siihen, mihin mielenkiinto painottuu opinnoissa: Yleistieto maailmasta on auttanut minua hahmottamaan esimerkiksi kirjallisuuden teoksia suhteessa maailmanhistoriaan. Yhteiskunnallisuus ja politiikka ovat aina mukana ajattelussa. Lisäksi kokemus työmaailmasta tulee auttamaan todella paljon tulevaisuuden harjoitteluissa, ryhmätyöskentelyissä ja esiintymisissä.

Jotkut asiat eivät kuitenkaan ole muuttuneet kymmenessä vuodessakaan. Innostus kieltä kohtaan on toivottavasti pysyvää.