Tämä kevät on ollut mukavaa aikaa. Olen tykännyt erityisesti Suomen kirjallisuushistoria- ja klassikkokurssista.
Ajattelin kirjoittaa
vähän yleisistä työelämä- ja opiskelutaidoista. Omaopetapaamisessa opettaja
esitteli meille kyselytuloksia, joissa asiantuntija- tai opetustehtävissä työskentelevät
valmistuneet opiskelijat olivat arvioineet tärkeiksi seuraavat taidot: kyky
itsenäiseen työskentelyyn, tiedonhallintataidot, viestintätaidot,
esiintymistaidot, ryhmätyötaidot sekä joustavuus ja sopeutumiskyky.
Kykyni itsenäiseen
työskentelyyn on alkanut hioutua. Ensinnäkin olen malttanut hieman hiljentää
tahtia, vaikka minua edelleen polttelee mielenkiinto erinäisiä sivuaineita ja sivuraiteita kohtaan. Tämä korona-ajan etäopiskelu on alkanut tuntua koko ajan mielekkäämmältä,
koska ajanhallintataitoni ovat parantuneet. Osaan arvioida paremmin itsenäisen
työskentelyn määrän ja olen varannut aikaa jumituspäiville, prokrastinaatiolle
ja ajatustyölle. Niinpä ei synny paniikkia deadlineista.
Sitä ei ehkä huomaa
tässä opiskellessa, mutta sellaiset taidot, joita voi soveltaa tulevaisuudessa
monenlaisissa asiantuntijatöissä, kehittyvät jatkuvasti. Esimerkiksi tuo klassikkokurssin
kaunokirjallisuuden lukeminen on paitsi hauskaa, opettaa myös ymmärtämään ja
hallitsemaan myös muita suuria tekstimääriä ja kokonaisuuksia. Samoin
huomaamatta erilaiset tietotekniset taidot ovat tulleet tutuiksi; kuinka
käyttää Teamsia, Zoomia, Wordia. Tiedonhankinta- ja -hallintataidot tulevat
varmasti kehittymään huomattavasti kandivaiheessa.
Välillä on tuntunut,
että alanvaihtoni on niin radikaali, ettei aikaisemmasta työkokemuksesta tule olemaan tulevaisuudessa
mitään hyötyä. Mutta tuotakin valmistuneiden taitolistaa ajatellessani tulin siihen tulokseen, että
edellisissä töissäni mm. viestintä- ja esiintymistaidot ovat kehittyneet. Esimerkiksi ohjaaminen, opettaminen ja feissaus ovat omalla
persoonalla esiintymistä, ja kaikissa niissä tarvitaan hyvää ja selkeää
sanallista viestintää.
Myös ryhmätyötaidot, joustavuus
ja sopeutumiskyky ovat olleet koetuksella työelämässä. Muuttuvat tilanteet, sijaistaminen
ja ylityöt ovat joskus aiheuttaneet sen, että välillä olen joustanut omaan rajaani
saakka. Taito se on sekin, ettei jousta oman terveytensä kustannuksella. Tarvitsen
varmuutta ja selkeyttä voidakseni hyvin.
Ja mikäpä muu paremmin
toisi selkeyttä kuin tieto. Stressi tulevaisuudesta ja toimeentulostakin on
alkanut hellittää, kun olen saanut enemmän tietoa työmahdollisuuksista
tulevaisuudessa. Ihan kuin tulevaisuuden viuhka olisi hieman auennut supustaan.
Selkeyttä elämään tuo
myös kirjoittaminen. Se on keino, jonka avulla olen aina hahmottanut
esimerkiksi omia tunteitani. Siksi myös oman oppimisen ja ammatillisen
kehityksen seuraaminen ja analysointi kirjoittamalla tuntuu luonnolliselta.
Luin vastikään Johannes
Linnankosken Pakolaiset-teoksen. Siinä päähenkilö Uutela joutuu kriisitilanteeseen,
kun selviää, että hänen nuori vaimonsa on raskaana toiselle miehelle, ja koko
muu perhe jo tietää asiasta. Lopulta Uutela järkeilee, että jumala on järjestänyt
hänet häpeälliseen tilanteeseen opetuksena nöyryydestä.
Tämän tarinan kerroin siksi, että olen huomannut, miten ihmisellä on taipumus selkeyttää sattumanvaraiset ja hankalatkin asiat merkitykselliseksi narratiiviksi. (Tietenkin ihmisellä on taipumus myös asettaa itsensä sen narratiivin keskiöön.) Samalla tavalla ajatusten selkiyttäminen kirjoittamalla luo ja uusintaa omaa identiteettiä ja maailmankuvaa. Lisäksi edellinen on oiva muistutus siitä, kuinka kaunokirjallisuuden lukeminen voi tuottaa oivalluksia ja joskus jopa auttaa ratkaisemaan omia ongelmia samaistumisen avulla.
Tämänhetkinen kriisitilanteeni on hieman pienempää laatua kuin Uutelalla. Kandi lähestyy. MIKÄ ON PÄÄAINEENI? Siihen ei taida Johannes Linnankoskella olla vastausta.
