Kandi kaamoksessa

Pari kuukautta on pyörähtänyt sitten viime kirjoittaman. Olen tässä välissä ehtinyt jo vaihtaa kandin aihettakin. Aineistonkeruu ei nimittäin ottanut tulta alleen, joten en päässyt alkuperäisessä suunnitelmassani ajoissa eteenpäin. Kandia tukevien kurssien, kuten fennistiikan tutkimustaitojen, kielitieteen tutkimussuuntausten ja tiedonhakukurssin tehtävien palautuspäivät soljuivat vastaan hieman liian nopeasti, vaikka tarkoitus olisi, että kurssien tehtävät auttaisivat kandia eteenpäin. Siispä tutkimusaiheen olisi hyvä tässä vaiheessa olla jo lyötynä lukkoon.

Mielestäni kandintutkielman aikataulu onkin suunniteltu huonosti; aihe olisi saanut olla jo keväällä alustavasti mietittynä. Vasta tänä syksynä alkanut fennistiikan tutkimustaitojen kurssi tarjosi kattavampaa esittelyä mahdollisista aiheista. Olisi ollut mukavampi kuulla aiheista jo keväällä, niin olisi ehtinyt kesän aikana pohtia vaihtoehtoja. Aiheen valinta vie kuitenkin aikaa, mutta niin vie myös aineiston, aineistoon perehtyminen, tarkkojen tutkimuskysymyksien muotoutuminen, lähteiden etsintä ja uuden tiedon sisäistäminen. En kuitenkaan harmittele sitä, että aihe meni vaihtoon. Ehkä alkuperäisestä ideasta on myöhemmin hyötyä. Ja ainakin opin uutta, kun kokeilin lomakkeen luomista tutkimuslupaa ja taustatietojen keruuta varten.

Uusi tutkimuskohde pitäytyy samassa aihepiirissä kuin edellinen, eli yhteiskuntaluokan ja kielen suhteessa. Vaihdoin aineistonkeruun vaivan kieltä ja luokkaa tutkivan hankkeen tuottamaan valmiiseen kyselyaineistoon. Tarkoitukseni on sen pohjalta selvittää, millä tavalla ihmiset hahmottavat yhteiskuntaluokan, murteen ja kirjakielen suhdetta. Olen viime päivinä tutustunut aineistoon ja kirjoittanut tutkimussuunnitelmaa. Tutkimussuunnitelma on auttanut hahmottamaan tutkielman vaiheita ja jäsentämään työtä pienemmiksi palasiksi.

Oman mukavuutensa kaikkeen tuo kaamosmasennus, jota ilman olen useamman vuoden selvinnyt (eikä ole ollut ikävä). Mutta tämän syksyn aikana on tuntunut, että hommaa on ollut jaksamiseen nähden liikaa. Vaikka syksyn kursseista livvinkarjala, kirjallisuus ja sukupuoli ja fennistiikan tutkimustaidot (sekä ihan pian myös venäjä) ovat alta pois, tuntuu ettei jaksa sitäkään vähää, mitä lopuilla kursseilla olisi loppusyksyksi jäljellä. Olenpa luvannut vielä joulukuussa tehdä pienen urakan Valmennuskeskuksellekin.

Nyt on tärkeää viilata aikatauluja niin, että palautuminen on mahdollista. Pyysin jo lisäaikaa joillekin tehtäville. Valmennuskeskuksen homma (lue: parempi toimeentulo) on etusijalla verrattuna itsenäisesti suoritettaviin kursseihin, joten sukupuoli ja kieli -kurssin essee, jota olen alkusyksyn muun lomassa tehnyt, on nyt tauolla. tehtävät edistyvät hitaasti mutta varmasti, vaikka tekisikin puoliteholla.

Itse kandin tekeminen tuntuu edelleen jännittävältä, hauskalta ja kiinnostavalta. Se yhdistää kiinnostuksenkohteeni ja opintoni, eli kielen ja sosiologian. On hienoa tutkia jotakin sellaista, josta suomeksi ja Suomessa on viime aikoina tehty hyvin vähän tutkimusta. Toisaalta juuri siksi tuntuu hankalalta löytää esimerkiksi lähteitä tai esimerkkitutkimuksia. Tässä vaiheessa kaamosmasennusta yön (ja päivänkin) pimeydessä iskee toisinaan myös ah niin ihana tunne siitä, etten tajua enää mistään mitään, enkä osaa tehdä koko kandia. Mutta se on vain tunne, ja se katoaa sitä mukaa, kun työhön uppoutuu. Sitä paitsi tämän harjoitustyön jälkeen osaan taas vaikka mitä uutta.

Taas työelämästä

Lukuvuoden alku on ollut melko vauhdikas. Silti kävin kuuntelemassa pari HUMUS-hankkeen työelämäviikon esittelyä. Toinen koski järjestötyötä Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä ja toinen oli esitelmä freelancerina toimimisesta kustannusalalla.

Minusta näissä työelämäesittelyissä on aina mielenkiintoista kuulla erityisesti siitä, millaista polkua pitkin humanistit ovat päätyneet kyseisiin ammatteihin, ja millaisia heidän työtehtävänsä ovat. Molemmissa esittelyissä tuli ilmi, että verkostoituminen ja työharjoittelut olivat olleet työllistymisen kannalta tärkeitä askelia. Työnkuvat olivat puolestaan melko erilaisia, ja järjestössä erilaisia eri ammattinimikkeillä.

Olisin halunnut kuulla järjestössä työskentelystä hiukan tarkemmin, mutta kerrotun perusteella työ on monipuolista useiden verkostojen kanssa työskentelyä, välillä hektistäkin. Riippuen työnkuvasta järjestökentällä tarvitaan monia taitoja ja osaamista, jota ei saavuta pelkästään oman alan opinnoilla. Esittelijä suositteli kaikille kiinnostuneille projektiosaamisen opintoja, jotka antavat humanistille monipuolista osaamista tilastotieteestä markkinointiin. Olen niitä joskus selaillutkin ja suunnitellut käyväni maisterivaiheessa.

Kustannusalan freelancerin työnkuvaan kuului huomattavasti enemmän yksintyöskentelyä tekstin parissa, ja siksi se kiinnostaa minua. Kustannusalan esittelijöiden mukaan kustannustoimittajan tärkeimpiä taitoja ovat oman kielen monipuolinen osaaminen, aikataulussa pysyminen ja kääntämistyön kohdalla plussana tietenkin lähtökielen ja -kulttuurin osaaminen. Toisaalta ilmi tulivat myös yhteistyötaidot kirjailijan tai kääntäjän kanssa sekä tiedonhakutaidot.

Toinen esittelijä kertoi myös kääntämistyöhön tarkoitetuista apurahoista ja oman uransa alkuvaikeuksista: freelancerina palkka ei huimaa päätä, ja alalla jalkaa on hankala saada oven väliin. Silti itsenäinen työnkuva oman intohimon parissa alkoi houkuttaa. Vaikka olenkin vannonut, etten koskaan ryhdy yrittäjäksi, taidan nyt mennä lukemaan Humus-blogin tekstiä ”Olen freelancer.” Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

Tässä vaiheessa opintoja tuntuu tärkeältä hahmottaa sitä, millaisia mahdollisuuksia humanistilla (ja siis minulla) on työelämässä. Tieto luo motivaatiota opintoihin, ohjaa valitsemaan oikeita kursseja ja sulattaa hiukan tulevaisuudenpelkoa. Yksi alanvaihdon pointti oli myös itselle sopivien työtehtävien löytäminen. Tuntui hyvältä, että kustannusalan freelancerina toimineella esittelijällä oli samankaltaisia kokemuksia kuin itselläni: hän oli ennen ammatin vaihtoa toiminut työssä, jonka koki liian kuormittavaksi.

On arvokasta kuulla jo valmistuneiden kokemuksia ja vinkkejä. HUMUS-hanke järjestää myös mentorointiohjelmaa, joka on tarkoitettu maisterivaiheen humanisteille. Mutta nämä asiat jääkööt hautumaan ensi vuoteen. Ensi viikolla on nimittäin aika keskittyä ensimmäiseen kandiseminaariin ja aiheen valintaan. Hyvää viikonloppua!

KANDI KANDI KANDI KANDI ja oikeastaan kaikkea muuta

Ensimmäinen opiskeluviikko takana!

Kesällä en edellisen tapaan opiskellut, vaan vietin aikaa oman projektini parissa. Huomaan olevani virkeämpi ja innokkaampi jatkamaan opintoja kuin viime kesän jälkeen. Odotan kandivuotta innolla ja jännityksellä. Osallistun syksyllä suomen kielen kandiseminaariin. Jos se ei vie mennessään, on vielä mahdollista vaihtaa pääaine kirjallisuuteen, jossa kandihommat alkavat vasta keväällä. Ovela valinta!

Syksyn ohjelmassa on paljon kandia tukevia kursseja, kuten kieli- ja käännöstieteen menetelmiä. Sivussa aion tehdä muutamia valinnaisia kursseja, joista kiinnostavin yhdistelmä lienee eri suomen kielen kurssi sukupuoli ja kieli sekä kirjallisuuden kurssi kirjallisuus ja sukupuoli. Valinnaiset teen itsenäisesti, sillä olen yrittänyt pitää etäopiskelun pääsääntöisenä opiskelutapanani. Kattaus on kuitenkin monipuolinen: on Zoom-luentoja, lähikursseja, esseesuoritusta ja kirjatenttejä. Sain juuri tänään suunniteltua loppuun syksyn opiskeluaikataulun, ja olen tyytyväinen, sillä päivät koostuvat aika lailla tasapuolisesti etäluennoista ja itsenäisestä työskentelystä. Näin perjantaisin ohjelmassa on lähiaamu kampuksella fennistiikan tutkimustaitojen parissa. Loppupäivän voin käyttää kaikenlaiseen pohdiskeluun ja kotitehtäviin… päiväunien jälkeen, tietenkin.

Aion osallistua syksyllä myös HUMUS-työelämäviikon tapahtumiin, eli yritysten ja työpaikkojen esittelyihin. Kesän aikana pääsin kurkistamaan omaa alaa sivuavaan työelämään, kun tein freelancerina opetusmateriaalia Valmennuskeskuksen verkkokursseille. Kyseessä oli itsenäinen urakkahomma, jossa sai käyttää luovuutta, kirjoitus- ja tiedonhankintataitoja, työelämässä kehittyneitä ohjaus- ja opetustaitoja, sekä loppuhuipennuksena ihanan systemaattisesti syöttää tehtävät järjestelmään. Ensimmäistä kertaa töissä oli olo, että tätä työtä voisin jaksaakin tehdä sen kahdeksan tuntia päivässä.

Jo lyhyt työpätkä toi sellaisen fiiliksen, että jotakin tällaista haluan tehdä lisää tulevaisuudessa. Tulevaisuuden epämääräisyyteen liittyvää ahdistusta on helpottanut myös omaan kirjoitusprojektiin pakeneminen sekä uusi, kiinnostava projektiehdotus, joka kylläkin sattuu hieman huonoon saumaan päällekkäin kiireisen kandivuoden kanssa.

Kesän aikana olen myös alkanut yhä enemmän arvostaa luovuutta ja intuitiota, tuota kapasiteettia, joka minulla on aikuisiällä usein jäänyt käyttämättä. Luovuus mahdollistaa asioiden uudenlaisen yhdistelyn, rajojen yli hyppelyn ja ylipäätään tulevaisuuden visioinnin. Intuitiivisella työskentelyllä voi tietyissä asioissa saada ratkaisuja nopeammin kuin järjellä rautalangasta vääntämällä. Luovuutta ja intuitiota tarvitaan aina loogisen ajattelun vastapainoksi. Vaikka tiede mielletään usein vain loogiseksi päättelyksi, ei edes puhtaan luonnontieteelliseen tutkimustyöhön liittyviä oivalluksia syntyisi ilman luovaa ajattelua.

Jollain tavalla miellän, että oppiaineina suomen kieli ja kirjallisuus tasapainoilevat noiden kahden tiedon luonteen välillä. Skaalan ääripäissä ovat kirjallisuuteen liittyvä intuitiivinen, tulkinnallinen tieto sekä kielitieteen luonnontieteellinen tieto. Samalla skaalalla tasapainoilen minäkin.

Olen joka tapauksessa antanut enemmän tilaa luovuudelle ja intuitiolle. Kaikkea ei tarvitse aina listata ja kategorisoida, kaikkea tekemistä ei tarvitse aina aikatauluttaa, eikä olla etukäteen suunnitelmaa a, b ja ö. Tämän oivalluksen vuoksi myös kandiahdistus on kutistunut pieneksi jännityksen palloksi. Kyllä se aihe selviää aikanaan, ja ehkä muuttuukin matkan varrella. Kaikki tiet johtavat Roomaan, tai toivottavasti ainakin valmistumiseen.

Valinnan vaikeus

Olen potenut viime aikoina massiivista kandiahdistusta. Olen kevään mittaan havahtunut siihen, että ensi lukuvuonna edessä on kanditutkielman teko, mikä tarkoittaa, että täytyisi valita kandin aihe (ja pääaine).

Olisipa kyseessä tosiaankin vain kandiahdistus, mutta oikeastaan stressi koskee koko tulevaisuutta. Koska olen alkanut pohtia tutkijan uran mahdollisuutta, haluaisin, että kandin aihetta olisi mahdollisuus laajentaa graduun, jopa väitöskirjaan saakka. Pitäisi siis valita tutkimusaihe, joka voi poikia lisää tutkimusta tai muita projekteja tai opetustehtäviä, joilla voisin tulevaisuudessa työllistää itseäni. Ja mikä tärkeintä, tutkimusaiheen tulee olla minua itseäni kiinnostava (mutta se ei sinällään ole suuri vaatimus).

Ajatuksissani kandin aihe tulee siis määrittämään tulevaisuuteni suunnan. Ei ihme, että stressaa. Nykyinen koulutukseni on viimeinen tilaisuuteni hankkia uusi ura; tämän jälkeen minulla ei enää ole enää varaa kouluttautua. Ala on intohimoni, ja koen että se on oman projektini ohella tärkein asia elämässä, ja siitä haluaisin siis myös repiä elantoni.

Ja nyt sitten itse tutkimusaiheen pohdintaan:

Minulla on tapana innostua uusista kursseista, mikä tarkoittaa sitä, että opintojen edetessä kandin (tai edes pääaineen) valinta on vain vaikeutunut. Viimeisimmäksi tässä keväällä innostuin nimistöntutkimuksesta, ja pyörittelin jopa mahdollisia tutkielman aiheita päässäni. Ehdotinkin nimistöntutkimuksen kurssin aikana tutkimusideaksi kasvispohjaisten, eläinperäisiä tuotteita korvaavien elintarvikkeiden tuotenimien tutkimusta. Minua kiinnostaisi myös kielelliseen valtaan liittyvä tutkimus, esim. eri sukupuolille kohdistettujen tuotteiden sukupuolittuneisuuden tutkiminen tai arvo- ja vastuullisuusmarkkinointi yritysten ja tuotteiden nimissä (esim.”luonnonystävän”, ”vihreä” ja ”eko” -liitteiset yritysten ja tuotteiden nimet).

Valitettavasti minulla ole kauhean suurta intohimoa yritystoiminnan tutkimiseen yhteistyössä yritysten kanssa, eikä kiinnostusta tutustua esimerkiksi markkinointiin, mistä varmasti olisi hyötyä tässä ideassa. Tutkimusaiheen olisi tietenkin hyvä olla sellainen, josta minulla on jo pohjatietoa. Opiskelen siis suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä sivuaineina karjalaa ja sosiologiaa.

Olen koonnut 2 sivua pitkän listauksen mahdollisista kandinaiheista suomen kielessä tai kirjallisuudessa. En ala julkaisemaan koko listaa tässä, mutta sitä analysoituani tulin siihen tulokseen, että oikeastaan minulla on tietty hallitseva, itseäni kiinnostava näkökulmaa kieleen ja kirjallisuuteen aiheesta riippumatta: historiallinen ja yhteiskunnallinen näkökulma, erityisesti valtaan liittyvät kysymykset. Sosiologiasta sivuaineena saakin varmasti mielenkiintoista näkökulmaa lähes mihin tahansa tutkimusaiheeseen.

Historiallisen kiinnostuksen vuoksi haluaisin opiskella sivuaineena myös (Suomen) historiaa, mutta en usko, että minulla on siihen aikaa ainakaan kandiopintojen aikana.

Olisi kiinnostavaa tehdä myös karjalaan liittyvää tutkimusta, sillä se on paikallinen erikoisuus ja vasta nyt rakentumassa kunnolla oppiaineeksi. Karjalan maantieteellinen ja paikallishistoriallinen läheisyys itseen tekee siitä varmaankin niin kiinnostavan aiheen. Paikallisen historian lisäksi siinä kiinnostaa kulttuuri, kielen oppiminen, kielen historialliset vaiheet ja kielten sukulaisuus. Karjalaan liittyvät vahvasti myös valtakysymykset, sekä historialliset että kielellisiin oikeuksiin liittyvät sellaiset.

Ehkä täytyy suunnata amanuenssin puheille näine ajatuksineni viimeistään syksyllä.

Olen myös osallistunut pariin työelämäesittelyyn sitten viime kirjoittaman. Aiemmin keväällä järjestetty Humanisti Huipulle -tapahtuman yritysesittely ei antanut paljoakaan. Ehkä en innostunut, koska bisnesmaailma, konsultointi ja rahoitusala eivät ole koskaan olleet lähellä sydäntäni.

Sen sijaan Täkyn Excursion järjestämässä esittelyssä oli erittäin mielenkiintoinen viestintätoimisto Ellun kanat. Tämän muutostoimiston tarkoitus on auttaa yrityksiä viestintästrategiassa, mutta se auttaa toimijoita myös ottamaan yhteiskunnallista vastuuta, esimerkiksi tekemään ilmastotekoja ja viestimään vastuullisuudestaan.

Ellun kanojen idean vuoksi puhe sivusi paljon politiikkaa. Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta enemmän tai vähemmän aktiivisesti, ja tällä hetkellä ehdolla kuntavaaleissa. Seuraan toista Ellun kanoja esitellyttä työntekijää, Suvi Auvista, somessa. Auvisen esittämät ajatukset olivat samansuuntaisia kuin omani: kielellä on valtavaa voimaa muokata maailmaa. Minua puhutteli myös taustalla vallitseva ajatus muuttaa kuluttajien sijaan yrityksiä, kun mietittiin ilmastokriisin torjuntaa. Ellun kanojen työn eettinen pohja oli lähellä omaani; työn, jota tulen tekemään täytyy olla yleishyödyllistä (tai ei ainakaan haitallista).

Tykkään ideoida, muotoilla, editoida ja oikolukea erilaisia tekstejä, ja Ellun Kanojen esittelemä työnkuva vaihtelevissa projekteissa tekstin ja ajattelun rajamailla kuulosti sopivan ratkaisukeskeiseltä, vaihtelevalta ja kiinnostavalta, mutta kenties hieman pirstaleiselta ja kiireiseltä.

Joka tapauksessa on mielenkiintoista kuulla työllistyneiden humanistien tarinoita. Vähän väliä pääsee innostumaan, että ahaa, tällaistakin työtä on olemassa. Ehkä löydän vielä paikkani, ja urapolkuni johtaa johonkin.

Työelämätaidoista ja kirjoittamisesta

Tämä kevät on ollut mukavaa aikaa. Olen tykännyt erityisesti Suomen kirjallisuushistoria- ja klassikkokurssista.

Ajattelin kirjoittaa vähän yleisistä työelämä- ja opiskelutaidoista. Omaopetapaamisessa opettaja esitteli meille kyselytuloksia, joissa asiantuntija- tai opetustehtävissä työskentelevät valmistuneet opiskelijat olivat arvioineet tärkeiksi seuraavat taidot: kyky itsenäiseen työskentelyyn, tiedonhallintataidot, viestintätaidot, esiintymistaidot, ryhmätyötaidot sekä joustavuus ja sopeutumiskyky.

Kykyni itsenäiseen työskentelyyn on alkanut hioutua. Ensinnäkin olen malttanut hieman hiljentää tahtia, vaikka minua edelleen polttelee mielenkiinto erinäisiä sivuaineita ja sivuraiteita kohtaan. Tämä korona-ajan etäopiskelu on alkanut tuntua koko ajan mielekkäämmältä, koska ajanhallintataitoni ovat parantuneet. Osaan arvioida paremmin itsenäisen työskentelyn määrän ja olen varannut aikaa jumituspäiville, prokrastinaatiolle ja ajatustyölle. Niinpä ei synny paniikkia deadlineista.

Sitä ei ehkä huomaa tässä opiskellessa, mutta sellaiset taidot, joita voi soveltaa tulevaisuudessa monenlaisissa asiantuntijatöissä, kehittyvät jatkuvasti. Esimerkiksi tuo klassikkokurssin kaunokirjallisuuden lukeminen on paitsi hauskaa, opettaa myös ymmärtämään ja hallitsemaan myös muita suuria tekstimääriä ja kokonaisuuksia. Samoin huomaamatta erilaiset tietotekniset taidot ovat tulleet tutuiksi; kuinka käyttää Teamsia, Zoomia, Wordia. Tiedonhankinta- ja -hallintataidot tulevat varmasti kehittymään huomattavasti kandivaiheessa.

Välillä on tuntunut, että alanvaihtoni on niin radikaali, ettei aikaisemmasta työkokemuksesta tule olemaan tulevaisuudessa mitään hyötyä. Mutta tuotakin valmistuneiden taitolistaa ajatellessani tulin siihen tulokseen, että edellisissä töissäni mm. viestintä- ja esiintymistaidot ovat kehittyneet. Esimerkiksi ohjaaminen, opettaminen ja feissaus ovat omalla persoonalla esiintymistä, ja kaikissa niissä tarvitaan hyvää ja selkeää sanallista viestintää.

Myös ryhmätyötaidot, joustavuus ja sopeutumiskyky ovat olleet koetuksella työelämässä. Muuttuvat tilanteet, sijaistaminen ja ylityöt ovat joskus aiheuttaneet sen, että välillä olen joustanut omaan rajaani saakka. Taito se on sekin, ettei jousta oman terveytensä kustannuksella. Tarvitsen varmuutta ja selkeyttä voidakseni hyvin.

Ja mikäpä muu paremmin toisi selkeyttä kuin tieto. Stressi tulevaisuudesta ja toimeentulostakin on alkanut hellittää, kun olen saanut enemmän tietoa työmahdollisuuksista tulevaisuudessa. Ihan kuin tulevaisuuden viuhka olisi hieman auennut supustaan.

Selkeyttä elämään tuo myös kirjoittaminen. Se on keino, jonka avulla olen aina hahmottanut esimerkiksi omia tunteitani. Siksi myös oman oppimisen ja ammatillisen kehityksen seuraaminen ja analysointi kirjoittamalla tuntuu luonnolliselta.

Luin vastikään Johannes Linnankosken Pakolaiset-teoksen. Siinä päähenkilö Uutela joutuu kriisitilanteeseen, kun selviää, että hänen nuori vaimonsa on raskaana toiselle miehelle, ja koko muu perhe jo tietää asiasta. Lopulta Uutela järkeilee, että jumala on järjestänyt hänet häpeälliseen tilanteeseen opetuksena nöyryydestä.

Tämän tarinan kerroin siksi, että olen huomannut, miten ihmisellä on taipumus selkeyttää sattumanvaraiset ja hankalatkin asiat merkitykselliseksi narratiiviksi. (Tietenkin ihmisellä on taipumus myös asettaa itsensä sen narratiivin keskiöön.) Samalla tavalla ajatusten selkiyttäminen kirjoittamalla luo ja uusintaa omaa identiteettiä ja maailmankuvaa. Lisäksi edellinen on oiva muistutus siitä, kuinka kaunokirjallisuuden lukeminen voi tuottaa oivalluksia ja joskus jopa auttaa ratkaisemaan omia ongelmia samaistumisen avulla.

Tämänhetkinen kriisitilanteeni on hieman pienempää laatua kuin Uutelalla. Kandi lähestyy. MIKÄ ON PÄÄAINEENI? Siihen ei taida Johannes Linnankoskella olla vastausta.

Vuoden alku ja lastenkirjallisuuden työelämäyhteydet

Tämän vuoden opinnot ovat nyt käynnistyneet. Olen innoissani! Edessä on muutto uuteen asuntoon ja huomattavasti syksyä kiinnostavampi kurssikattaus. Kielitieteen puolella pääsen tutkimaan muun muassa suomalaista ja karjalaista nimistöä ja sanastoa. Etymologia on ollut kiinnostuksenaiheeni jo vuosikausia, ja on mielenkiintoista tehdä sanastoon katsaus pintaa syvemmältä. Kaipaamani kirjallisuuden opinnot jatkuvat jälleen, kun ohjelmassa on kirjallisuustieteen tutkimussuuntauksiin tutustuminen sekä suomalaisen kirjallisuushistorian ja klassikoiden kurssi.

Haluaisin lähteä jollakin tavalla tutustumaan työelämään jo tämän vuoden puolella, jotta tulevaisuudensuunnitelmani selkiytyisivät. Siksi päätin osallistua Lastenkirjainstituutin ja Tampereen yliopiston järjestämään luentosarjaan lastenkirjallisuuden työelämäyhteyksistä. On mielenkiintoista kuulla ammattilaisten opinto- ja urapoluista sekä työnkuvasta. Lastenkirjallisuus on kiinnostava osa-alue siksikin, sillä sitä leimaavat tiiviit yhteydet itselle tärkeään visuaaliseen taiteeseen, televisioon, peleihin, teatteriin ja musiikkiin.

Luentosarjan ensimmäisellä luennolla tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen kertoi lastenkirjallisuuden historiasta, institutionalisoitumisesta ja kanonisoitumisesta Suomessa sekä kirjallisen kentän nykyisestä muutosvaiheesta. Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen esitteli lasten- ja nuortenkirjallisuuden lajeja ja teoksia tarkemmin. Esittelyssä oli laaja kattaus kirjailijoita ja teoksia taaperoiden kirjallisuudesta nuorten aikuisten kirjallisuuteen.

Koulunkäynninohjaajan ammatin puolesta alakouluikäisille suunnattu lastenkirjallisuus ja siten myös monet esitellyistä teoksista ovat minulle tuttuja. Parhaimmillaan hyvä lastenkirja on apuna kasvatuksessa ja opetuksessa. Hyvä teos voi esimerkiksi antaa aikuiselle ja lapselle tärkeän yhteisen ilon kokemuksen, auttaa lasta oppimaan tai käsittelemään tunteita ja ravistella myös aikuisten ajatus- ja kasvatusmalleja.

En ole kuitenkaan aiemmin mieltänyt nuorten aikuisten kirjallisuutta omaksi osa-alueekseen. Luennon aikana tuli yhtäkkiä oivallus, että myös oma kaunokirjallinen projektini on osittain suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille.

Luento herätti sen verran ajatuksia, että aion osallistua instituutin luennoille myös jatkossa.