Kuten edellisessä tekstissä mainitsin, olen tämän lukukauden aikana alkanut arvostaa ryhmätyöskentelyä. Kirjallisuuden klassikkokurssien lisäksi silmiäni on avannut myös kielenhuolto, tekstit ja kirjoittaminen -kurssi (jota aion tästä eteenpäin kutsua kihuksi, siis onko se joku sääntö, että kurssin nimessä on pakko olla ainakin 30 kirjainta?). Lisäksi puheviestinnän kurssi on saanut minut miettimään ryhmän toimintaa ja omaa rooliani ryhmässä.
Kihu on kaksiosainen kurssi, joka koostuu kielenhuollon osuudesta ja kirjoittamisen osuudesta. En kokenut saavani kurssilta mitään maailmaamullistavia oppimiskokemusta kielenhuollosta tai kirjoittamisesta. Sen sijaan oivalsin jotakin suhtautumisestani ryhmätyöskentelyyn.
Kirjoittamisen kurssin tarkoitus oli opetella kirjoittamaan ja arvioimaan erilaisia tekstilajeja. Osuus koostui parin viikon välein palautettavista lyhyistä teksteistä, joita sitten kävimme läpi pienryhmässä. Ryhmätyöskentelyn ehdottoman positiivisia puolia ovat uudet näkökulmat ja vertaispalaute. Ryhmääni kuului taitavia, samantasoisia kirjoittajia, ja koin toisten tekstien lukemisen ja palautteen erityisen innostavana.
Kielenhuollossa opeteltiin kirjoittamisen sääntöjä mm. korjaamalla tekstejä pienryhmässä. Jos mielii opettajaksi, on osattava myös perustella korjaukset. Kielenhuollossa koin ryhmätyön etätyöskentelynä turhauttavaksi.
Miksi siis kielenhuollon ryhmätyöskentely tympi, mutta kirjoittamisen ryhmätyöt innostivat? Kielenhuollossa opettajalle palautettava tehtävä kirjoitettiin yhdessä ja sisällöstä oltiin vastuussa yhdessä. Kirjoittamisen osuudessa sen sijaan sai palautetta ja kehitysehdotuksia muilta, mutta tekstit olivat omia tuotoksia. (Myös kirjallisuuden klassikoiden kurssilla palautettavista tehtävistä oli vastuussa itse: Jokainen kirjoitti vuorollaan raportin lukupiirin keskustelusta ja jokainen kirjoitti oman esseensä.)
Taitaapa siis olla niin, että teen konkreettiset tehtävät mieluummin itse, mutta arvostan ryhmätyössä keskustelun ja palautteen antia.
Olen viime viikkoina miettinyt myös kesän opintoja ja haaveillut podcastin tekemisestä. Olisi mahtavaa, jos pystyisi suorittamaan jonkun kurssin podcastilla tai käsikirjoituksella. Nyt, kun on selvää, että kirjastot avataan, suomalaiseen kirjallisuushistoriaan ja kotimaiseen kirjallisuuskaanoniin pureutuva podcast olisi aivan unelma-aihe. Se olisi varmaan avuksi monelle opiskelijalle, ja voisi olla ihan kiinnostavan harmitonta kuunneltavaa kenelle tahansa nukkumaan mennessä. Kaanoniita unia. Okei, tuo oli jo huono.
En vielä tiedä, ehdinkö ja jaksanko tehdä noin isotöistä projektia kesällä. Ensin täytyisi joka tapauksessa laittaa viestiä suomalaisen kirjallisuuden kurssin opettajalle ja kysyä, kelpaako tällainen idea ko. kurssin suoritukseksi. Mikäli koronaa ei olisi, tekisin podcastia mielellään myös pienen porukan kanssa. Podcastissa syntyvä keskustelu voisi olla mielenkiintoista. Mutta no, harva varmaan kesällä haluaisi istua sisällä lukemassa ja äänittämässä podcastia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti