Ryhmätyöt, kihu ja kesähaaveita

Kuten edellisessä tekstissä mainitsin, olen tämän lukukauden aikana alkanut arvostaa ryhmätyöskentelyä. Kirjallisuuden klassikkokurssien lisäksi silmiäni on avannut myös kielenhuolto, tekstit ja kirjoittaminen -kurssi (jota aion tästä eteenpäin kutsua kihuksi, siis onko se joku sääntö, että kurssin nimessä on pakko olla ainakin 30 kirjainta?). Lisäksi puheviestinnän kurssi on saanut minut miettimään ryhmän toimintaa ja omaa rooliani ryhmässä.

Kihu on kaksiosainen kurssi, joka koostuu kielenhuollon osuudesta ja kirjoittamisen osuudesta. En kokenut saavani kurssilta mitään maailmaamullistavia oppimiskokemusta kielenhuollosta tai kirjoittamisesta. Sen sijaan oivalsin jotakin suhtautumisestani ryhmätyöskentelyyn.

Kirjoittamisen kurssin tarkoitus oli opetella kirjoittamaan ja arvioimaan erilaisia tekstilajeja. Osuus koostui parin viikon välein palautettavista lyhyistä teksteistä, joita sitten kävimme läpi pienryhmässä. Ryhmätyöskentelyn ehdottoman positiivisia puolia ovat uudet näkökulmat ja vertaispalaute. Ryhmääni kuului taitavia, samantasoisia kirjoittajia, ja koin toisten tekstien lukemisen ja palautteen erityisen innostavana.

Kielenhuollossa opeteltiin kirjoittamisen sääntöjä mm. korjaamalla tekstejä pienryhmässä. Jos mielii opettajaksi, on osattava myös perustella korjaukset. Kielenhuollossa koin ryhmätyön etätyöskentelynä turhauttavaksi.

Miksi siis kielenhuollon ryhmätyöskentely tympi, mutta kirjoittamisen ryhmätyöt innostivat? Kielenhuollossa opettajalle palautettava tehtävä kirjoitettiin yhdessä ja sisällöstä oltiin vastuussa yhdessä. Kirjoittamisen osuudessa sen sijaan sai palautetta ja kehitysehdotuksia muilta, mutta tekstit olivat omia tuotoksia. (Myös kirjallisuuden klassikoiden kurssilla palautettavista tehtävistä oli vastuussa itse: Jokainen kirjoitti vuorollaan raportin lukupiirin keskustelusta ja jokainen kirjoitti oman esseensä.)

Taitaapa siis olla niin, että teen konkreettiset tehtävät mieluummin itse, mutta arvostan ryhmätyössä keskustelun ja palautteen antia.

Olen viime viikkoina miettinyt myös kesän opintoja ja haaveillut podcastin tekemisestä. Olisi mahtavaa, jos pystyisi suorittamaan jonkun kurssin podcastilla tai käsikirjoituksella. Nyt, kun on selvää, että kirjastot avataan, suomalaiseen kirjallisuushistoriaan ja kotimaiseen kirjallisuuskaanoniin pureutuva podcast olisi aivan unelma-aihe. Se olisi varmaan avuksi monelle opiskelijalle, ja voisi olla ihan kiinnostavan harmitonta kuunneltavaa kenelle tahansa nukkumaan mennessä. Kaanoniita unia. Okei, tuo oli jo huono.

En vielä tiedä, ehdinkö ja jaksanko tehdä noin isotöistä projektia kesällä. Ensin täytyisi joka tapauksessa laittaa viestiä suomalaisen kirjallisuuden kurssin opettajalle ja kysyä, kelpaako tällainen idea ko. kurssin suoritukseksi. Mikäli koronaa ei olisi, tekisin podcastia mielellään myös pienen porukan kanssa. Podcastissa syntyvä keskustelu voisi olla mielenkiintoista. Mutta no, harva varmaan kesällä haluaisi istua sisällä lukemassa ja äänittämässä podcastia.

Minä kirjoittajana

Olen aina kirjoittanut paljon. Täytin vihkot ja paperit tekstillä heti kun opin kirjoittamaan edes auttavasti. Lapsena kirjoitin päiväkirjaa ja seikkailukertomuksia, tein Barbie-nukeille oman sanomalehden, kehittelin kokkikirjan ja käsikirjan vakoojiksi haluaville. Rustailin lauluja ja runoja, kirjoitin kirjeitä ja kirjevihkoja kavereiden kanssa ja sain opettajat epätoivon partaalle tuhlaamalla ainevihkoja kymmensivuisiin tarinoihin.

                      Vuosien kuluessa kynä on vaihtunut näppäimistöön. Nykyään tärkeimpiä kirjoittamisen muotoja ovat muun muassa päiväkirja, mielipidetekstit sekä toista vuosikymmentä elävä massiivinen kaunokirjallinen projekti. Kirjoittaminen on minulle luonnollinen ajatuksen jatke, ja tuotan tekstiä yleensä helposti. Kaunokirjallinen projekti on kuitenkin tuntunut monta kertaa kovalta työltä, ja sitähän se onkin. Projekti on opettanut minulle paljon uusia kirjoittamisen keinoja ja selkeyttänyt kuvaa kirjoitusprosessistani sekä itsestäni tekstin tuottajana.

                      Jaan kirjoitusprosessini pääasiallisesti neljään osaan: suunnittelu, sisällön tuotto, muotoilu ja viimeistely. Ensimmäiset kolme vaihetta limittyvät ja toistuvat prosessin aikana, sillä uusia ideoita tulee ja sisältö muuttuu vielä kirjoitusvaiheessa. Jokainen kirjoitusprosessi alkaa kuitenkin suunnittelusta: Yritän välttää kirjoittamista väkisin, ilman että mielessäni on muotoutunut jokin innostava idea; aihe, rakenne, mielipide tai juonenkäänne. Kirjoitusprosessini suurin kantava voima on aina ollut innostus ja suurin latistaja epätietoisuus tai epämääräisyys.

                      Innostus takaa sen, että tuotan sisältöä yleensä nopeasti, huolimattomasti ja epäjärjestyksessä, päätavoitteenani saada jokainen ajatus paperille ennen niiden katoamista. Sisällön tuotto saattaa olla prosessin nopein vaihe. Tieteellisessä tekstissä sitä hidastaa toki tiedon ja lähteiden etsiminen. Jos sisällön tuotossa on vaikeuksia, innostus lopahtaa ja prosessi jumiutuu. Esseetekstissä ongelma on usein se, etten tiedä miten rajata aihetta tai en tiedä aiheesta tarpeeksi. Kaunokirjallisessa tekstissäni jään usein jumiin suunnitteluvaiheeseen tai yksityiskohtiin. Eksyn juonen monimutkaisiin kuvioihin tai en pääse lopulliseen päätökseen siitä, missä järjestyksessä kannattaisi alkaa kirjoittamaan.

                      Tekstilajista riippumatta rakastan kirjoittamisessa erityisesti kolmatta vaihetta, tekstin muotoilua johdonmukaiseksi rakenteeksi. Tämä vaihe vie yleensä eniten aikaa. Muotoiluun kuuluvat aiheiden tai tapahtumien järjestely, siltojen rakentelu asiasta toiseen sekä lauserakenteiden kehittely. Tieteellisten tekstien johdantojen, tiivistelmien ja pohdintojen kirjoittaminen kuuluvat myös tähän vaiheeseen. Toisinaan sorrun pilkunviilaukseen ja yksityiskohtien pyörittelyyn, vaikka olen vuosien saatossa huomannut, että kaikki kieliopillinen viimeistely kannattaa jättää viimeiseksi. Prosessin ollessa kesken hiominen on paitsi epäolennaista myös aikaa vievää. Olen pyrkinyt irti perfektionismista, mutta viimeistely saattaa tosinaan viedä kauemmin kuin sisällön tuotto.

                      Kenties rakkauteni prosessin kolmatta vaihetta kohtaan on saanut aikaan sen, että vahvuuteni kirjoittajana on asioiden esittäminen johdonmukaisesti ja selkeästi. Myös kielioppi kuuluu vahvuuksiini. Lisäksi hallitsen useita eri tekstilajeja, joista ykkösenä ovat kaunokirjallinen teksti, mielipideteksti tai vapaamuotoinen essee. Olen sitä mieltä, että eri tekstilajien termistö, tyylit ja konventiot tulevat sitä luontevimmiksi, mitä enemmän ja monipuolisemmin eri tekstejä lukee ja tekee. Heikkouteni ovat siis tekstilajit, jotka eivät ole minulle tuttuja. Paljon kaunokirjallista tekstiä lukeneena ja kirjoittaneena saatan sortua asiatekstissä esimerkiksi kummallisiin sanajärjestyksiin, sanavalintoihin ja polveileviin virkkeisiin. Oma ääneni ja tyylini ikään kuin paistaa läpi tekstistä, jonka on tarkoitus olla sävyltään neutraali. Lisäksi tunnustan olevani jaarittelija ja rautalangasta vääntäjä, mutta positiivisesti ajateltuna kymmenen sivun esseet tuntuvat minulle vielä suhteellisen kevyiltä tehtävänannoilta.

                      Vaadin tuotoksiltani usein korkeaa tasoa sekä muodon että sisällön puolesta. Nykyään tyytymättömyyteni omiin teksteihini liittyy lähinnä sisältöseikkoihin. Kieliasua on paljon helpompi korjata kuin huonoa sisältöä. Epämääräisesti rajattu esseeaihe, huonosti rakennettu argumentti tai kömpelösti suunniteltu juonenkäänne saavat minut irvistämään sisäisesti.

                     Kautta kouluvuosien olen saanut pääasiassa kannustavaa palautetta ja hyviä ohjeita erilaisten tekstien kirjoittamiseen. (Lukuun ottamatta toisen luokan opettajani lannistavaa, kielioppivirheisiin keskittyvää asennetta, kun vein hänelle nähtäväksi tekemäni "kirjat" Barbie-nukkejen seikkailuista. Never forget.) Tulevaisuudessa haluan kehittyä erityisesti asiatekstien kirjoittajana ja oppia akateemisen kirjoittamisen sääntöjä. Myös journalististen tekstien kirjoittaminen kiinnostaa minua. Toivotan tervetulleeksi uudet pilkunviilauksen muodot ja rakentavan kritiikin tekstejäni kohtaan.

Uudet kurssit

Neljä uutta kurssia on alkanut sitten viime kirjoittaman. Lisäksi taide yhteiskunnassa ja kulttuurissa jatkuu, ja myöhemmin keväällä on luvassa puheviestinnän kurssi ja lyhyt viron kurssi. Mahdollisuus olisi myös osallistua ruotsin tutkintokurssille, koska varasijalla olijoista muodostettiin uusi ryhmä. Kurssi on valitettavasti kuulemani mukaan kello 8 torstaina (jolloin seuraava luento on kello 2) ja perjantaina (joka muuten olisi vapaapäivä), joten yritän ensin ottaa selvää kesäopintomahdollisuudesta. Kurssitarjotin on muutenkin melko täysi. Tässäpä mietteitä alkaneista kursseista.

Kielenhuolto, tekstit ja kirjoittaminen sisältää pieniä viikkotehtäviä ja ryhmätyöskentelyä. Olen innoissani, kun pääsen tekemään eri tekstilajeja kokeilevia lyhyitä tehtäviä. Ne ovat suorastaan rentouttavia. Kurssin harjoitustuntien 80-prosenttinen läsnäolopakko on vähän tympeä, koska muutamat kielenhuollon aiheista kuulostavat tarpeettomilta. Arvelen, että kurssi on kevään helpoimmasta päästä, koska suuria lopputöitä ei ole. Ensimmäinen tehtävä oli kirjoittaa pohdinta omasta kirjoitusprosessistaan ja itsestään kirjoittajana. Lisään tekstin blogiin erillisenä julkaisuna.

Äänne- ja muoto-opissa paneudumme suomen kieleen kielitieteen peruskurssilta tutulla termistöllä. Kurssi lohkaisee suuren osan viikosta luennoilla ja harjoitustunneillaan, mutta toisaalta oletan, että kurssin sisältö on myös helposti omaksuttavissa harjoitusten myötä. Ainakin samaan tapaan edennyt lauseopin kurssi toimi hyvin. Saapa nähdä, mitä harjoitukset pitävät sisällään. Ainakin nyt menneet pari luentoa olivat selkeää, tuttua asiaa.

Suomalaisen kirjallisuuden historia ja klassikot -kurssin alussa koin iloisen yllätyksen, kun koko länsimaisten klassikoiden kurssilta tuttu ryhmä ilmaantui paikalle, ja saamme siis jatkaa tätäkin kurssia samalla lukupiirikokoonpanolla. Lieköhän lukupiirimme hiljaisemmat jäsenet yhtä innoissaan... Tunnustan olevani yksi niistä, jotka tykkäävät olla äänessä.

Monikielinen viestintä on alkanut vauhdilla. Olemme käsitelleet monikielisyyden perusteiden lisäksi ammattikääntämistä, ja oheislukemistoa olisi vaikka muille jakaa. Ryhmätehtävän (jonkin monikielisen viestinnän tilanteen raportointi) tekemiseen on onneksi vielä aikaa tentin jälkeen. Ryhmämme syntyi oikeastaan niin, että kysyin, olisiko joku kiinnostunut tekemään ryhmätehtävää kielten opetuksesta, joten aihe on jo valmiina. Yritän bongailla luennoilta ja oheismateriaalista sopivia teorioita raporttia varten. Mielenkiintoni kurssia kohtaan on tällä hetkellä luokkaa "kunhan läpi pääsee".