Minä kirjoittajana

Olen aina kirjoittanut paljon. Täytin vihkot ja paperit tekstillä heti kun opin kirjoittamaan edes auttavasti. Lapsena kirjoitin päiväkirjaa ja seikkailukertomuksia, tein Barbie-nukeille oman sanomalehden, kehittelin kokkikirjan ja käsikirjan vakoojiksi haluaville. Rustailin lauluja ja runoja, kirjoitin kirjeitä ja kirjevihkoja kavereiden kanssa ja sain opettajat epätoivon partaalle tuhlaamalla ainevihkoja kymmensivuisiin tarinoihin.

                      Vuosien kuluessa kynä on vaihtunut näppäimistöön. Nykyään tärkeimpiä kirjoittamisen muotoja ovat muun muassa päiväkirja, mielipidetekstit sekä toista vuosikymmentä elävä massiivinen kaunokirjallinen projekti. Kirjoittaminen on minulle luonnollinen ajatuksen jatke, ja tuotan tekstiä yleensä helposti. Kaunokirjallinen projekti on kuitenkin tuntunut monta kertaa kovalta työltä, ja sitähän se onkin. Projekti on opettanut minulle paljon uusia kirjoittamisen keinoja ja selkeyttänyt kuvaa kirjoitusprosessistani sekä itsestäni tekstin tuottajana.

                      Jaan kirjoitusprosessini pääasiallisesti neljään osaan: suunnittelu, sisällön tuotto, muotoilu ja viimeistely. Ensimmäiset kolme vaihetta limittyvät ja toistuvat prosessin aikana, sillä uusia ideoita tulee ja sisältö muuttuu vielä kirjoitusvaiheessa. Jokainen kirjoitusprosessi alkaa kuitenkin suunnittelusta: Yritän välttää kirjoittamista väkisin, ilman että mielessäni on muotoutunut jokin innostava idea; aihe, rakenne, mielipide tai juonenkäänne. Kirjoitusprosessini suurin kantava voima on aina ollut innostus ja suurin latistaja epätietoisuus tai epämääräisyys.

                      Innostus takaa sen, että tuotan sisältöä yleensä nopeasti, huolimattomasti ja epäjärjestyksessä, päätavoitteenani saada jokainen ajatus paperille ennen niiden katoamista. Sisällön tuotto saattaa olla prosessin nopein vaihe. Tieteellisessä tekstissä sitä hidastaa toki tiedon ja lähteiden etsiminen. Jos sisällön tuotossa on vaikeuksia, innostus lopahtaa ja prosessi jumiutuu. Esseetekstissä ongelma on usein se, etten tiedä miten rajata aihetta tai en tiedä aiheesta tarpeeksi. Kaunokirjallisessa tekstissäni jään usein jumiin suunnitteluvaiheeseen tai yksityiskohtiin. Eksyn juonen monimutkaisiin kuvioihin tai en pääse lopulliseen päätökseen siitä, missä järjestyksessä kannattaisi alkaa kirjoittamaan.

                      Tekstilajista riippumatta rakastan kirjoittamisessa erityisesti kolmatta vaihetta, tekstin muotoilua johdonmukaiseksi rakenteeksi. Tämä vaihe vie yleensä eniten aikaa. Muotoiluun kuuluvat aiheiden tai tapahtumien järjestely, siltojen rakentelu asiasta toiseen sekä lauserakenteiden kehittely. Tieteellisten tekstien johdantojen, tiivistelmien ja pohdintojen kirjoittaminen kuuluvat myös tähän vaiheeseen. Toisinaan sorrun pilkunviilaukseen ja yksityiskohtien pyörittelyyn, vaikka olen vuosien saatossa huomannut, että kaikki kieliopillinen viimeistely kannattaa jättää viimeiseksi. Prosessin ollessa kesken hiominen on paitsi epäolennaista myös aikaa vievää. Olen pyrkinyt irti perfektionismista, mutta viimeistely saattaa tosinaan viedä kauemmin kuin sisällön tuotto.

                      Kenties rakkauteni prosessin kolmatta vaihetta kohtaan on saanut aikaan sen, että vahvuuteni kirjoittajana on asioiden esittäminen johdonmukaisesti ja selkeästi. Myös kielioppi kuuluu vahvuuksiini. Lisäksi hallitsen useita eri tekstilajeja, joista ykkösenä ovat kaunokirjallinen teksti, mielipideteksti tai vapaamuotoinen essee. Olen sitä mieltä, että eri tekstilajien termistö, tyylit ja konventiot tulevat sitä luontevimmiksi, mitä enemmän ja monipuolisemmin eri tekstejä lukee ja tekee. Heikkouteni ovat siis tekstilajit, jotka eivät ole minulle tuttuja. Paljon kaunokirjallista tekstiä lukeneena ja kirjoittaneena saatan sortua asiatekstissä esimerkiksi kummallisiin sanajärjestyksiin, sanavalintoihin ja polveileviin virkkeisiin. Oma ääneni ja tyylini ikään kuin paistaa läpi tekstistä, jonka on tarkoitus olla sävyltään neutraali. Lisäksi tunnustan olevani jaarittelija ja rautalangasta vääntäjä, mutta positiivisesti ajateltuna kymmenen sivun esseet tuntuvat minulle vielä suhteellisen kevyiltä tehtävänannoilta.

                      Vaadin tuotoksiltani usein korkeaa tasoa sekä muodon että sisällön puolesta. Nykyään tyytymättömyyteni omiin teksteihini liittyy lähinnä sisältöseikkoihin. Kieliasua on paljon helpompi korjata kuin huonoa sisältöä. Epämääräisesti rajattu esseeaihe, huonosti rakennettu argumentti tai kömpelösti suunniteltu juonenkäänne saavat minut irvistämään sisäisesti.

                     Kautta kouluvuosien olen saanut pääasiassa kannustavaa palautetta ja hyviä ohjeita erilaisten tekstien kirjoittamiseen. (Lukuun ottamatta toisen luokan opettajani lannistavaa, kielioppivirheisiin keskittyvää asennetta, kun vein hänelle nähtäväksi tekemäni "kirjat" Barbie-nukkejen seikkailuista. Never forget.) Tulevaisuudessa haluan kehittyä erityisesti asiatekstien kirjoittajana ja oppia akateemisen kirjoittamisen sääntöjä. Myös journalististen tekstien kirjoittaminen kiinnostaa minua. Toivotan tervetulleeksi uudet pilkunviilauksen muodot ja rakentavan kritiikin tekstejäni kohtaan.