Monikielinen viestintä

Monikielisen viestinnän kurssi kuuluu pakollisena vain asiantuntijan opintopolun valinneelle. Otin sen silti, koska sen voi lukea suomen kielen aineopintojen valinnaisiin kursseihin. Ajattelin myös, että kurssista voi olla hyötyä, jos suoritan S2-kokonaisuuden, eli suomen opettamisen toisena/vieraana kielenä. Kieltenopetuksesta puhuttiin kurssilla kuitenkin harmillisen vähän. Kurssilla on käsitelty pääasiassa kääntämistä, tulkkaamista ja kielimaisemia.

Luennoilla käsiteltiin tulkkauksen historiaa ja järjestäytymistä koulutukseksi ja eri aloiksi (esim. asioimistulkkaus ja oikeustulkkaus) omine ammattisääntöineen ja tulkkausmuotoineen. Konsekutiivitulkkaus tarkoittaa peräkkäisiä puheenvuoroja tulkin ja keskustelijoiden välillä, ja simultaanitulkkaus sitä, että tulkki kääntää puhetta samanaikaisesti esimerkiksi kuiskaamalla tai mikrofonin kautta korvanappiin. Juuri teknisten apuvälineiden kehittäminen on tehnyt jälkimmäisestä suositumpaa. EU:n kokouksissa nopea simultaanitulkkaus mahdollistaa useampien kielien käytön. Teknisten apuvälineiden myötä tulkin asema on muuttunut näkyvästä näkymättömäksi.

Kääntämisen luennoilla painotettiin ammattimaisen ja ei-ammattimaisen kääntämisen eroja  alusta alkaen. Opimme ammattimaisen kääntämisen teoreettisia perusperiaatteita, ja oheislukemistossa käytiin läpi käytännön strategisisia taitoja ja tiedonhakutaitoja. Myöhemmin luennoitiin ei-ammattimaisen kääntämisen erosta, ja käytöstä esimerkiksi maahanmuuttajien tai vaihto-opiskelijoiden kohdalla.

Vaikka kääntäminen ei ole alaani, kiinnostuin kääntämisestä kielenelvytyksen keinona: materiaalin kääntämisessä vähän käytetylle kielelle on valtava vastuu. Monesti uhanalaiselle kielelle kääntäjä on ei-ammattilainen, mutta joutuu keksimään eri käsitteille käännöksiä kuitenkin pyrkien siihen, ettei valta-asemassa oleva lähdekieli vaikuttaisi elvytettävään kieleen liikaa.

Kielikontaktien vaikutusta kieleen käsiteltiin oheislukemistossa esimerkiksi englannin runsaan lainasanaston ja inkerinsuomen tapauksissa. Tällä hetkellä Itä-Suomen yliopistossa vierailevan virolaisen professorin, Helka Riionheimon, mukaan kielikontakti on itse asiassa aina ensisijaisesti puhujien välistä kohtaamista. Sen todistaa hänen tutkimansa inkerinsuomen tilanne, johon ovat vaikuttaneet politiikka ja yhteiskunnallinen ilmapiiri. Yllättäen poliittis-historiallinen vaikutus kieleen on minua kiinnostava aihe, joten kirjoitan siitä hieman pidemmin: 

Inkerinsuomalaiset muuttivat Inkerinmaalle 1600-luvulla, ja säilyttivät venäläisympäristöstä huolimatta yhteisössään suomen kielen 1900-luvulle asti. 1920-luvun lopulla alkoi voimakas ja väkivaltainen etninen sorto ja venäläistämispolitiikka. Suomea ei saanut eikä voinut enää käyttää julkisissa yhteyksissä. Toisen maailmansodan aikana Inkerinmaa tyhjennettiin suomensukuisesta väestöstä, ja Neuvostoliitto karkotti inkeriläiset myöhemmin Siperiaan. Suomi evakuoi inkeriläisiä sodan aikana, mutta heidät palautettiin sodan jälkeen Neuvostoliittoon, jossa heidän ei sallittu muuttaa kotiinsa Inkerinmaalle. Monet pakenivat Viroon, joka oli lähellä kotimaisemia, ja jossa kielisukulaisuus auttoi sopeutumaan ja piiloutumaan yhteiskuntaan. Kun paluu Inkerinmaalle tuli mahdolliseksi, monet eivät halunneet enää palata. Viron itsenäistyessä ja Neuvostoliiton hajotessa alkuperästään kiinnostuneet inkeriläiset alkoivat järjestäytyä uuden kansallisen heräämisen merkeissä. Se tapahtui kuitenkin kielen kannalta hiukan myöhään, sillä harva enää puhui inkerinsuomea äidinkielenään. Uusi sukupolvi opettelikin meillä tunnettua suomea, ja inkerinsuomi omana murteenaan tai kielenään on katoamassa kokonaan.

Pakko mainita vielä lopuksi, että aistin pieniä jännitteitä tulkkaus- että kääntäjäluennoitsijoissa. Molemmilla tuntui olevan jokin arvostusongelma oman ammattinsa suhteen. Kääntäjä dissasi käännösohjelmia ja ei-ammattimaisia kääntäjiä, kuten toimittajia, ja tulkki puolestaan tuntui katkeroituneelta kääntäjille, jotka saavat työskennellä kotonaan ja päättää itse omat aikataulunsa. Molemmat esittivät esimerkkejä huonosta kääntämisestä ja tulkkauksesta, sekä siitä, kuinka ammattikunnan työpanosta ei ole mainittu julkisesti esimerkiksi uutisotsikoissa. Tottahan se toki on, että tekstit eivät käänny itsekseen eivätkä ummikot valtionjohtajat neuvottele ilman tulkkia.

(Lisään postaukseen mahdollisesti muutaman asian, kun pääsen oheismateriaalien loppuun.)