Antia taide yhteiskunnassa ja kulttuurissa -kurssilta

Iloinen uutinen: Tietokone on vihdoinkin tullut huollosta, joten pääsen taas blogin (ja tenttimateriaalin) pariin! Lisää iloisia uutisia: Minulle on vihdoinkin selvinnyt taide yhteiskunnassa ja kulttuurissa -kurssin sisältö, mikä on ihan hyvä, koska tenttiin on enää pari päivää. Kurssin on siis tarkoitus tarjota taiteensosiologinen näkökulma kirjallisuuden- ja taiteentutkimukseen sekä yleiskuva kirjallisuuden ja taiteen asemasta modernissa kulttuurissa. (Kannattas vissiin joskus lukee ne WebOodin kurssikuvaukset…)

Taiteensosiologia on tutkimusala, joka erottautuu humanistisesta suuntauksesta suhteuttamalla tutkittavat asiat yhteiskuntaan. Humanistinen tutkimus on vuosikymmenien ajan toiminut lähtökohdista, jotka voi nykyään asettaa kyseenalaisksi. Humanismin ideologiaan kuului nimittäin pitkään ajatus taiteen autonomiasta. Tieteen termipankki kertoo, että kyseisen ajatuksen mukaan taide ole riippuvainen mistään sen ulkopuolisesta asiasta. Toisin sanoen taidetta pidettiin itsenäisenä, maailmasta erillisenä ilmaisumuotona, jossa kiteytyivät perustavanlaatuiset arvot.

Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa, että näin ajateltiin nimenomaan korkeasta taiteesta, ei esimerkiksi kansankulttuurista, populaarikulttuurista tai massakulttuurista, joita humanistinen ideologia ja tutkimus on pitkään arvottanut alemmaksi. Jako korkea- ja matalakulttuuriin on hyvin arvottava ja yhä läsnä ajatusmaailmassamme.

On myös muistettava, että taiteen autonomia on länsimainen modernin ajan käsitys: aiemmissa kulttuureissa taide oli osa sosiaalisia rituaaleja ja uskontoa. Kun kirkko ei enää valistuksen aikana määritellyt taidetta, taide alkoi itsenäistyä autonomiseksi järjestelmäkseen. Vuosikymmenien aikana esimerkiksi marxismi, feminismi, kulttuurintutkimus, sukupuolentutkimus ja kriittinen teoria ovat torjuneet ajatuksen taiteesta riippumattomana, autonomisena järjestelmänä.

Taiteensosiologia eroaa tutkimusalana humanistisesta tutkimuksesta nimenomaan siinä, että se tutkii taidetta suhteessa yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Siinä missä humanistinen tutkimus on vaikkapa kiinnostunut teoksen suhteesta sen genren konventioihin, taiteensosiologiassa kiinnostuksen aihe voisivat olla taidemaailman markkinat tai vaikkapa teoksen sisäinen kulttuurinen arvomaailma.

Taiteensosiologiassa pyritään näkemään myös tekijän taustalla vaikuttava yhteiskunta. Historioitsija Hippolyte Tainen mukaan teokset ovat kylläkin tekijän persoonallisuuden tuotteita, ja tekijän persoonallisuuden määräävät rotu, miljöö ja ajankohta. Tutkija Janet Wolffin hieman nykyaikaisempi ajatus on, että ihmisen persoonallisuus määräytyy monista eri tekijöistä: perhetausta, luokkatausta, sukupuoli, etniset ja kansalliset tekijät, ikä, koulutus, ammatti, asuinpaikka ja geokulttuuriset tekijät. Tekijän persoonallisuuden lisäksi teokseen vaikuttavat taiteen aikaisemmat traditiot.

Taiteensosiologia eroaa humanistisesta tutkimuksesta myös siten, että siinä teosten merkitys vaihtelee. Sosiologi Alphons Silbermann on sitä mieltä, että taiteensosiologian tutkimuskohteena ovat tuotanto, välitys ja vastaanotto, eivät taideteokset. Frankfurtin koulukunnan Theodor Adornolle taiteensosiologiassa merkityksellistä taas on se, millaisen kuvan teokset rakentavat maailmasta. Hänen mukaansa taiteensosiologiaa ei pitäisi sitoa tiukasti yleiseen sosiologiaan.

On olemassa myös lajikohtaisia sosiologioita, kuten kirjallisuussosiologia. Taiteensosiologia ja kirjallisuussosiologia eivät kuitenkaan ole institutionaalisesti vakiintuneet, eli niitä ei ole olemassa omina tiedeyksikköinään. (Paitsi Itä-Suomen yliopistossa taiteensosiologialla on perinne oppiaineena!) Sosiologista näkökulmaa sovelletaan silti monissa tutkimuksissa. Sosiologiat ovat siis ensisijaisesti tutkimusaloja, joita voi ajatella oppiaineita laajempina ja epävirallisempina käsitteinä.

Edellisessä kappaleessa mainittu institutionalisoituminen tarkoittaa sitä, että jokin ajatus- tai toimintatapa saavuttaa yleisen hyväksynnän ja tuen sekä vakiintuneen aseman. Tutkimussuuntaus voi institutionaalistua oppiaineeksi, mutta institutionaalistumisesta on kurssilla puhuttu lähinnä itse taiteen kohdalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että on olemassa instituutio tai instituutioita, jotka määrittelevät sen, mikä on taidetta. Ryhmään voi lukea esimerkiksi taiteilijat, kriitikot, kustantajat sekä gallerioiden ja museioiden ylläpitäjät.

Nykyään taiteesta on tullut myös markkinatalouden läheinen muoto. Voidaan ajatella että niin taide kuin politiikka, tiede, talous, oikeus tai viestintäkin ovat omia toimintajärjestelmiään, ja niillä on oma yhteiskunnallinen tai globaali tehtävänsä. Marketisaation myötä kaikissa järjestelmissä, myös taiteessa, kapitalistiset käytänteet ovat yleistyneet.

Kurssilla käytiin myös läpi taiteen muutosta ja erilaisia tyylikausia, mutta en esittele niitä tässä postauksessa. Ajatuksena kuitenkin oli ymmärtää tyylisuuntien sidoksisuus länsimaisen ihmisen maailmankuvan muutoksiin erilaisten historiallisten tapahtumien kautta. Sodat, tieteen nousu ja nopea kehitys, kaupungistuminen ja kapitalisaatio ovat kaikki osaltaan vaikuttaneet taiteellisen ilmaisun muutokseen. Vallassa olleille taidesuuntauksille on aina yhteiskunnallisten muutosten myötä muodostunut vastavoima: esimerkiksi romantiikkaa haastamaan syntyi realismi, ja realismia modernismi.

Taiteensosiologia on alkanut kiinnostaa minua päästyäni oheismateriaalin kimppuun (lue: tajuttuani mistä kurssissa on kysymys). Olen aiemmin huomaamattani käyttänyt taiteensosiologista näkökulmaa esimerkiksi Dostojevski-esseessäni. Olen aina ollut erityisen kiinnostunut taiteesta vallan ja politiikan näkökulmasta. Yllättäen pohdiskelin siis myös tähän kurssiin kuuluvassa esseessä taidetta vallankäytön kohteena ja vallan välineenä.

 Täytyy tunnustaa, että esseestä tuli mielestäni luokattoman huono.

Harmittaa, että en lähtenyt tekemään kurssia kirjatenttinä. En koe saaneeni luennoista irti paljoakaan. Meillä oli monta eri opettajaa, ja parilla kirjallisuuden konkarilla on tapana eksyä asiasta. Monikielisen viestinnän kurssi kaikessa selkeydessään ja johdonmukaisuudessaan oli mukavaa vaihtelua kirjallisuuden kursseille.