Monikielinen viestintä

Monikielisen viestinnän kurssi kuuluu pakollisena vain asiantuntijan opintopolun valinneelle. Otin sen silti, koska sen voi lukea suomen kielen aineopintojen valinnaisiin kursseihin. Ajattelin myös, että kurssista voi olla hyötyä, jos suoritan S2-kokonaisuuden, eli suomen opettamisen toisena/vieraana kielenä. Kieltenopetuksesta puhuttiin kurssilla kuitenkin harmillisen vähän. Kurssilla on käsitelty pääasiassa kääntämistä, tulkkaamista ja kielimaisemia.

Luennoilla käsiteltiin tulkkauksen historiaa ja järjestäytymistä koulutukseksi ja eri aloiksi (esim. asioimistulkkaus ja oikeustulkkaus) omine ammattisääntöineen ja tulkkausmuotoineen. Konsekutiivitulkkaus tarkoittaa peräkkäisiä puheenvuoroja tulkin ja keskustelijoiden välillä, ja simultaanitulkkaus sitä, että tulkki kääntää puhetta samanaikaisesti esimerkiksi kuiskaamalla tai mikrofonin kautta korvanappiin. Juuri teknisten apuvälineiden kehittäminen on tehnyt jälkimmäisestä suositumpaa. EU:n kokouksissa nopea simultaanitulkkaus mahdollistaa useampien kielien käytön. Teknisten apuvälineiden myötä tulkin asema on muuttunut näkyvästä näkymättömäksi.

Kääntämisen luennoilla painotettiin ammattimaisen ja ei-ammattimaisen kääntämisen eroja  alusta alkaen. Opimme ammattimaisen kääntämisen teoreettisia perusperiaatteita, ja oheislukemistossa käytiin läpi käytännön strategisisia taitoja ja tiedonhakutaitoja. Myöhemmin luennoitiin ei-ammattimaisen kääntämisen erosta, ja käytöstä esimerkiksi maahanmuuttajien tai vaihto-opiskelijoiden kohdalla.

Vaikka kääntäminen ei ole alaani, kiinnostuin kääntämisestä kielenelvytyksen keinona: materiaalin kääntämisessä vähän käytetylle kielelle on valtava vastuu. Monesti uhanalaiselle kielelle kääntäjä on ei-ammattilainen, mutta joutuu keksimään eri käsitteille käännöksiä kuitenkin pyrkien siihen, ettei valta-asemassa oleva lähdekieli vaikuttaisi elvytettävään kieleen liikaa.

Kielikontaktien vaikutusta kieleen käsiteltiin oheislukemistossa esimerkiksi englannin runsaan lainasanaston ja inkerinsuomen tapauksissa. Tällä hetkellä Itä-Suomen yliopistossa vierailevan virolaisen professorin, Helka Riionheimon, mukaan kielikontakti on itse asiassa aina ensisijaisesti puhujien välistä kohtaamista. Sen todistaa hänen tutkimansa inkerinsuomen tilanne, johon ovat vaikuttaneet politiikka ja yhteiskunnallinen ilmapiiri. Yllättäen poliittis-historiallinen vaikutus kieleen on minua kiinnostava aihe, joten kirjoitan siitä hieman pidemmin: 

Inkerinsuomalaiset muuttivat Inkerinmaalle 1600-luvulla, ja säilyttivät venäläisympäristöstä huolimatta yhteisössään suomen kielen 1900-luvulle asti. 1920-luvun lopulla alkoi voimakas ja väkivaltainen etninen sorto ja venäläistämispolitiikka. Suomea ei saanut eikä voinut enää käyttää julkisissa yhteyksissä. Toisen maailmansodan aikana Inkerinmaa tyhjennettiin suomensukuisesta väestöstä, ja Neuvostoliitto karkotti inkeriläiset myöhemmin Siperiaan. Suomi evakuoi inkeriläisiä sodan aikana, mutta heidät palautettiin sodan jälkeen Neuvostoliittoon, jossa heidän ei sallittu muuttaa kotiinsa Inkerinmaalle. Monet pakenivat Viroon, joka oli lähellä kotimaisemia, ja jossa kielisukulaisuus auttoi sopeutumaan ja piiloutumaan yhteiskuntaan. Kun paluu Inkerinmaalle tuli mahdolliseksi, monet eivät halunneet enää palata. Viron itsenäistyessä ja Neuvostoliiton hajotessa alkuperästään kiinnostuneet inkeriläiset alkoivat järjestäytyä uuden kansallisen heräämisen merkeissä. Se tapahtui kuitenkin kielen kannalta hiukan myöhään, sillä harva enää puhui inkerinsuomea äidinkielenään. Uusi sukupolvi opettelikin meillä tunnettua suomea, ja inkerinsuomi omana murteenaan tai kielenään on katoamassa kokonaan.

Pakko mainita vielä lopuksi, että aistin pieniä jännitteitä tulkkaus- että kääntäjäluennoitsijoissa. Molemmilla tuntui olevan jokin arvostusongelma oman ammattinsa suhteen. Kääntäjä dissasi käännösohjelmia ja ei-ammattimaisia kääntäjiä, kuten toimittajia, ja tulkki puolestaan tuntui katkeroituneelta kääntäjille, jotka saavat työskennellä kotonaan ja päättää itse omat aikataulunsa. Molemmat esittivät esimerkkejä huonosta kääntämisestä ja tulkkauksesta, sekä siitä, kuinka ammattikunnan työpanosta ei ole mainittu julkisesti esimerkiksi uutisotsikoissa. Tottahan se toki on, että tekstit eivät käänny itsekseen eivätkä ummikot valtionjohtajat neuvottele ilman tulkkia.

(Lisään postaukseen mahdollisesti muutaman asian, kun pääsen oheismateriaalien loppuun.)

Uudet kurssit

Neljä uutta kurssia on alkanut sitten viime kirjoittaman. Lisäksi taide yhteiskunnassa ja kulttuurissa jatkuu, ja myöhemmin keväällä on luvassa puheviestinnän kurssi ja lyhyt viron kurssi. Mahdollisuus olisi myös osallistua ruotsin tutkintokurssille, koska varasijalla olijoista muodostettiin uusi ryhmä. Kurssi on valitettavasti kuulemani mukaan kello 8 torstaina (jolloin seuraava luento on kello 2) ja perjantaina (joka muuten olisi vapaapäivä), joten yritän ensin ottaa selvää kesäopintomahdollisuudesta. Kurssitarjotin on muutenkin melko täysi. Tässäpä mietteitä alkaneista kursseista.

Kielenhuolto, tekstit ja kirjoittaminen sisältää pieniä viikkotehtäviä ja ryhmätyöskentelyä. Olen innoissani, kun pääsen tekemään eri tekstilajeja kokeilevia lyhyitä tehtäviä. Ne ovat suorastaan rentouttavia. Kurssin harjoitustuntien 80-prosenttinen läsnäolopakko on vähän tympeä, koska muutamat kielenhuollon aiheista kuulostavat tarpeettomilta. Arvelen, että kurssi on kevään helpoimmasta päästä, koska suuria lopputöitä ei ole. Ensimmäinen tehtävä oli kirjoittaa pohdinta omasta kirjoitusprosessistaan ja itsestään kirjoittajana. Lisään tekstin blogiin erillisenä julkaisuna.

Äänne- ja muoto-opissa paneudumme suomen kieleen kielitieteen peruskurssilta tutulla termistöllä. Kurssi lohkaisee suuren osan viikosta luennoilla ja harjoitustunneillaan, mutta toisaalta oletan, että kurssin sisältö on myös helposti omaksuttavissa harjoitusten myötä. Ainakin samaan tapaan edennyt lauseopin kurssi toimi hyvin. Saapa nähdä, mitä harjoitukset pitävät sisällään. Ainakin nyt menneet pari luentoa olivat selkeää, tuttua asiaa.

Suomalaisen kirjallisuuden historia ja klassikot -kurssin alussa koin iloisen yllätyksen, kun koko länsimaisten klassikoiden kurssilta tuttu ryhmä ilmaantui paikalle, ja saamme siis jatkaa tätäkin kurssia samalla lukupiirikokoonpanolla. Lieköhän lukupiirimme hiljaisemmat jäsenet yhtä innoissaan... Tunnustan olevani yksi niistä, jotka tykkäävät olla äänessä.

Monikielinen viestintä on alkanut vauhdilla. Olemme käsitelleet monikielisyyden perusteiden lisäksi ammattikääntämistä, ja oheislukemistoa olisi vaikka muille jakaa. Ryhmätehtävän (jonkin monikielisen viestinnän tilanteen raportointi) tekemiseen on onneksi vielä aikaa tentin jälkeen. Ryhmämme syntyi oikeastaan niin, että kysyin, olisiko joku kiinnostunut tekemään ryhmätehtävää kielten opetuksesta, joten aihe on jo valmiina. Yritän bongailla luennoilta ja oheismateriaalista sopivia teorioita raporttia varten. Mielenkiintoni kurssia kohtaan on tällä hetkellä luokkaa "kunhan läpi pääsee".

Uuden vuoden aloitus

Olin koko loman sairaana, enkä ole tällä hetkellä kovin motivoitunut opiskelemaan. Valitettavasti vuosi starttaa heti tiukalla paketilla: Syksyltä jatkuvaan taide yhteiskunnassa ja kulttuurissa -kurssin tentti ja esseen palautus lähenevät. Tällä viikolla alkanut monikielinen viestintä on tiivis kuukauden kurssi, johon kuuluu ryhmätyönä suoritettava harjoitus ja runsaasti oheislukemistoa tenttiin.

Tänä viikonloppuna aion keskittyä ensin mainittuun taide yhteiskunnassa -kurssiin perehtymiseen. Oheislukemiston pohjalta on tarkoitus väkertää muutaman sivun essee. Se on kuulostaa aika hankalalta, kun en ole saanut vieläkään kiinni siitä, mitä kurssilla oikein käsitellään. Johtunee ahkerasta pilkkimisestä niillä harvoilla luennoilla, joilla olen ollut läsnä.

Esseen voi onneksi tehdä melko vapaasti. Yksi mahdollisista aiheista on kirjoittaa jostakin kurssilla käsitellystä taiteensosiologisesta teemasta. (Voi hiivatti, mitä se taiteensosiologia nyt edes on? No, ehkä se selviää, kun katselen luentodioja.) Ajattelin ensin kirjoittaa taiteen poliittisesta luonteesta, sensuurista, sääntelystä ja rahoituksesta. Esimerkiksi perussuomalaisten kulttuurilinjaus tukea kansallista kulttuuria, ei eliittitaidetta tai nykytaidetta, olisi yksi mielenkiintoinen aihe käsiteltäväksi esseessä.

Mieleni tekee kuitenkin valita seuraava tehtävänanto: "Olet palkitun esikoisteoksen julkaissut kirjailija. Millaisia toimijoita kohtaat (todennäköisesti) kirjallisella kentällä?" Aihe ei sinällään ole tieteellisesti kiinnostavin, sillä kustannustoiminta tai taideinstituutiot eivät ole intohimoni kohteita. Paitsi jos puhutaan rahasta ja vallasta. Mutta joka tapauksessa vakavan, lähteitä vaativan politiikan pureskelun vastapainona olisi mahdollisuus tehdä luova ja pohdiskeleva essee. Se saattaisi tehdä hyvää joululomalla kaikonneelle motivaatiolle, ja ehkä siitä olisi jotain hyötyä myös kirjaprojektin konkretisoitumisessa.

Olen yrittänyt rakentaa motivaatiota joululoman aikana luomalla tämän blogin. Kaksi ensimmäistä kirjoitusta tein aikaisemmin pakollista oppimisportfoliota varten Kyvyt.fi-alustalle, mutten taida innostua kyseisen blogin käyttäjäksi. Alkuperäinen ajatukseni oli tehdä tästä blogista oppimisportfolio, mutta aion käyttää blogia myös yleisenä muistiinpanoalustana ja kurssien oppimispäiväkirjana. Blogin julkisuudesta en ole vielä varma, joten tällä hetkellä sitä voivat lukea vain kutsutut lukijat. Toisaalta avoin blogi saattaisi auttaa jotakuta samoja kursseja käyvää opiskelijaa, mutta toisaalta en ehkä uskaltaisi kirjoittaa täysin avoimesti omista tuntemuksistani tai haaveistani. Tämä blogi kun on myös työkalu ammatilliseen itsereflektioon (ai että, mikä ihana akateeminen yliopistohaihatussana).