Hyvinvoinnista

Maisteriopintojen aika! Olen karsinut jonkin verran opintoja pois, ja tälle syksylle suunnitelmissa on vain neljä kurssia. Eniten odotan sosiolingvistiikan kurssia, joka valitettavasti ajoittuu niin, etten pääse varsinaiselle luentokurssille. Lisäksi luvassa on suomen kielen syventävien opintojen johdantokurssi, viimeinen kirjallisuuden aineopintojen kurssi ja hiukan sosiologiaa. Odotan myös kuulevani pian professorista, jolta tiedustelin keväällä karjalan kielen sanakirjatyöskentelystä. Luvassa on siis ensimmäinen palkallinen oman alan työ tai harjoittelu (jos nyt Valmennuskeskuksen keikkoja ei lasketa). Syksyn tavoite on joka tapauksessa ottaa opintojen osalta nyt hiukan rennommin. Kolmen vuoden intensiivinen opiskeluihin uppoutuminen alkaa tuntua jo omassa fyysisessä hyvinvoinnissa, etenkin kandikevään epäergonomia ja hampaiden kiristely. Lukuvuosi alkaakin ensi maanantaina mainiosti botoxilla purentalihaksiin. :)

Hyvinvoinnin edistäminen tuntuu olleen ikään kuin loppukesän teema. Eksyin kuuntelemaan äänikirjana Miksi nukumme -teoksen, jossa neurotieteilijä Matthew Walkerin esittelee kiinnostavasti ja monipuolisesti riittävän ja laadukkaan unen hyötyjä sekä univajeesta koituvia haittoja. Tietokirjaksi teos oli varsin mukaansatempaava, vaikken itse uniongelmista kärsikään. En tingi unestani, osin ehkä siksi, etten herkkänä ihmisenä siedä univajeesta koituvaa olotilaa.

Etäopintojen aikana oivalsin käytännössä sen, että voin paremmin, kun saan itse määritellä oman rytmini. Luonnollinen unirytmini on himpun verran myöhäisempi kuin suurimmalla osalla ihmisistä: olen iltaihminen, ja uni ajoittuu parhaiten välille 23.30–10.00. (Rytmi riippuu hiukan vuodenajasta.) Lisäksi nukun lähes päivittäin iltapäivänokoset tai ainakin vaivun jonkinlaiseen lounaanjälkeiseen koomaan. Kun saan perinteisen kello 8–16-työrytmin sijaan päättää rytmini itse, voin työskennellä silloin, kun olen virkeimmilläni. Iltaihmisyydellä on myös etunsa: saan esimerkiksi yöajan palkkaa opiskelujen ohella tekemästäni työstä kello 21:n jälkeen. Olisipa hienoa, jos tulevaisuudessa saisin elää niin, ettei kukaan odottaisi minun tekevän aivotoimintaa vaativaa työskentelyä ennen kello kymmentä.

Noh. Hyvinvointilinja jatkui, kun ostin ensimmäistä kertaa opintojeni aikana lukuvuodeksi oikeuden Sykettä-korkeakoululiikuntaan. Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi olen pohtinut myös henkisen hyvinvoinnin asioita. Osallistuin esimerkiksi oppiaineemme sisällä heränneeseen yhteisöllisyyskeskusteluun sekä yliopiston järjestämään Jaksaa,Jaksaa! Jaksaako? -keskustelutilaisuuteen, jossa käytiin läpi opiskelijoiden ja henkilökunnan jaksamista ja hyvinvointia. Molemmissa keskusteluissa yhteisöllisyyden puute liitettiin henkisen hyvinvoinnin romahtamiseen. Ja niinhän se on, että fyysinen, henkinen ja sosiaalinen hyvinvointi kietoutuvat yhteen.

Jaksaa, Jaksaa! Jaksaako? -tilaisuudessa oli paikalla mm. sosiaali- ja terveysministeri, Itä-Suomen yliopiston opintopsykologi ja opiskelijoiden ja henkilökunnan edustajia. Tapahtuma oli ehdottomasti tarpeellinen, mutta hiukan puutteellisella tavalla järjestetty. Tilaisuuteen ei esimerkiksi ollut etäosallistumismahdollisuutta, mikä olisi ennen lukukauden alkua voinut tuoda vielä muilla paikkakunnilla kesää viettäviä opiskelijoita paikalle. Tilaisuudesta ei myöskään tiedotettu esimerkiksi viikkotiedotteessa. Jonkin verran porukkaa joka tapauksessa eksyi paikalle, ja tilaisuudessa virisi aiheesta hyvää keskustelua. Harmillisesti keskustelu jäi kuitenkin lyhyeksi, kun aika loppui kesken.

Tilaisuudessa puhuttiin matalan kynnyksen keinoista puuttua opiskelijoiden ja henkilökunnan mielenterveysongelmiin ja muihin ongelmiin. Myös suorittamisen ja kilpailemisen kulttuurin muuttamisesta oli puhetta. Oma mielipiteeni on, että kaikki ongelmat ovat suoraa seurausta aiemmin tehdyistä taloudellisista päätöksistä. Vika on kilpailukapitalismissa, joka tunkee lonkeronsa sellaisiin paikkoihin, joihin se ei kuulu, esimerkiksi juuri kasvatus- ja koulutusmaailmaan. Päiväkotiryhmät ovat kestämättömän suuria ja erityisen tuen oppilaan laiminlyödään resurssien (lue: rahan) puutteessa. Yliopistokin tienaa elantoaan puskemalla valmistuneita ulos kiihtyvää tahtia. Kun henkilökunnan resurssit päiväkodeissa, koulutusmaailmassa ja sotepalveluissa ovat rajalliset, ei lasten/opiskelijoiden ongelmiin kyetä puuttumaan ajoissa.

Ongelmat kasaantuvat koko koulutuspolun ajan, ja usein romahdus tapahtuu sitten aikuisuuden kynnyksellä. Yliopisto on monelle nuorelle melkoinen muutos. Sen lisäksi, että edessä saattaa olla ensimmäinen muutto pois kotipaikalta ja itsenäistyminen arjessa, myös opinnot vaativat älyttömän määrän itseohjautuvuutta. Ei ihmekään, jos voimat loppuvat kesken. Uupumista tietenkin tukee kulttuuri, jossa hyvä opiskelija on aktiivinen ja mukana kaikessa mahdollisessa, ettei vain fomo pääse iskemään.

Tämä suorittamisen kulttuuri on kyllä tympeä juttu. Minä olen ollut omalla hyvinvointipolullani nelisen vuotta, ja edelleen yhteiskunnan kollektiivinen ääni joskus syyllistää minua valinnoistani: sinun pitäisi tehdä jotain hyödyllistä, alkaa vaikuttamaan ja osallistumaan, tehdä enemmän, pystyä siihen ja tähän… Osaan hiljentää sen äänen, ja toivoisin, että moni muukin pystyisi samaan eikä uupuisi mahdottomien vaatimusten alla. On väärin, että opiskelu tai työ, jonka pitäisi olla vain yksi elämän osa-alue, uuvuttaa ja sairastuttaa ihmisen.

Valitettavasti juuri nuoret ovat riskiryhmässä uupua muun muassa edellä mainittujen ongelmien takia. Lisäksi heitä ajavat synkät tulevaisuudennäkymät ja taloudellinen paine työskennellä opintojen ohessa. Nuoret eivät myöskään aina kykene aikuisten tavoin arvioimaan omia rajojaan tai sitä, ovatko työn tai opintojen vaatimukset asianmukaisia.

Voin sanoa suoraan, etten olisi kyennyt näihin opintoihin, jos olisin siirtynyt yliopistoon suoraan ammattikoulusta. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että yliopistosta saa paljon enemmän irti vasta hiukan vanhempana ja kokeneempana. Täysin vallalla olevan agendan vastaisesti tsemppaan nuoria ihmisiä pitämään välivuosia ja kokeilemaan jotakin muuta. Vuodet ovat parikymppisenä paljon pidempiä kuin nyt kolmekymppisenä. Kannattaa käyttää ne pitkät vuodet johonkin muuhun kuin suorittamiseen. Opiskella ja työskennellä ehtii sitten myöhemmin, eikä se tunnu yhtä pelottavalta raatamiselta, kun perustana on jonkin verran elämänkokemusta.

Kandi kaamoksessa

Pari kuukautta on pyörähtänyt sitten viime kirjoittaman. Olen tässä välissä ehtinyt jo vaihtaa kandin aihettakin. Aineistonkeruu ei nimittäin ottanut tulta alleen, joten en päässyt alkuperäisessä suunnitelmassani ajoissa eteenpäin. Kandia tukevien kurssien, kuten fennistiikan tutkimustaitojen, kielitieteen tutkimussuuntausten ja tiedonhakukurssin tehtävien palautuspäivät soljuivat vastaan hieman liian nopeasti, vaikka tarkoitus olisi, että kurssien tehtävät auttaisivat kandia eteenpäin. Siispä tutkimusaiheen olisi hyvä tässä vaiheessa olla jo lyötynä lukkoon.

Mielestäni kandintutkielman aikataulu onkin suunniteltu huonosti; aihe olisi saanut olla jo keväällä alustavasti mietittynä. Vasta tänä syksynä alkanut fennistiikan tutkimustaitojen kurssi tarjosi kattavampaa esittelyä mahdollisista aiheista. Olisi ollut mukavampi kuulla aiheista jo keväällä, niin olisi ehtinyt kesän aikana pohtia vaihtoehtoja. Aiheen valinta vie kuitenkin aikaa, mutta niin vie myös aineiston, aineistoon perehtyminen, tarkkojen tutkimuskysymyksien muotoutuminen, lähteiden etsintä ja uuden tiedon sisäistäminen. En kuitenkaan harmittele sitä, että aihe meni vaihtoon. Ehkä alkuperäisestä ideasta on myöhemmin hyötyä. Ja ainakin opin uutta, kun kokeilin lomakkeen luomista tutkimuslupaa ja taustatietojen keruuta varten.

Uusi tutkimuskohde pitäytyy samassa aihepiirissä kuin edellinen, eli yhteiskuntaluokan ja kielen suhteessa. Vaihdoin aineistonkeruun vaivan kieltä ja luokkaa tutkivan hankkeen tuottamaan valmiiseen kyselyaineistoon. Tarkoitukseni on sen pohjalta selvittää, millä tavalla ihmiset hahmottavat yhteiskuntaluokan, murteen ja kirjakielen suhdetta. Olen viime päivinä tutustunut aineistoon ja kirjoittanut tutkimussuunnitelmaa. Tutkimussuunnitelma on auttanut hahmottamaan tutkielman vaiheita ja jäsentämään työtä pienemmiksi palasiksi.

Oman mukavuutensa kaikkeen tuo kaamosmasennus, jota ilman olen useamman vuoden selvinnyt (eikä ole ollut ikävä). Mutta tämän syksyn aikana on tuntunut, että hommaa on ollut jaksamiseen nähden liikaa. Vaikka syksyn kursseista livvinkarjala, kirjallisuus ja sukupuoli ja fennistiikan tutkimustaidot (sekä ihan pian myös venäjä) ovat alta pois, tuntuu ettei jaksa sitäkään vähää, mitä lopuilla kursseilla olisi loppusyksyksi jäljellä. Olenpa luvannut vielä joulukuussa tehdä pienen urakan Valmennuskeskuksellekin.

Nyt on tärkeää viilata aikatauluja niin, että palautuminen on mahdollista. Pyysin jo lisäaikaa joillekin tehtäville. Valmennuskeskuksen homma (lue: parempi toimeentulo) on etusijalla verrattuna itsenäisesti suoritettaviin kursseihin, joten sukupuoli ja kieli -kurssin essee, jota olen alkusyksyn muun lomassa tehnyt, on nyt tauolla. tehtävät edistyvät hitaasti mutta varmasti, vaikka tekisikin puoliteholla.

Itse kandin tekeminen tuntuu edelleen jännittävältä, hauskalta ja kiinnostavalta. Se yhdistää kiinnostuksenkohteeni ja opintoni, eli kielen ja sosiologian. On hienoa tutkia jotakin sellaista, josta suomeksi ja Suomessa on viime aikoina tehty hyvin vähän tutkimusta. Toisaalta juuri siksi tuntuu hankalalta löytää esimerkiksi lähteitä tai esimerkkitutkimuksia. Tässä vaiheessa kaamosmasennusta yön (ja päivänkin) pimeydessä iskee toisinaan myös ah niin ihana tunne siitä, etten tajua enää mistään mitään, enkä osaa tehdä koko kandia. Mutta se on vain tunne, ja se katoaa sitä mukaa, kun työhön uppoutuu. Sitä paitsi tämän harjoitustyön jälkeen osaan taas vaikka mitä uutta.

KANDI KANDI KANDI KANDI ja oikeastaan kaikkea muuta

Ensimmäinen opiskeluviikko takana!

Kesällä en edellisen tapaan opiskellut, vaan vietin aikaa oman projektini parissa. Huomaan olevani virkeämpi ja innokkaampi jatkamaan opintoja kuin viime kesän jälkeen. Odotan kandivuotta innolla ja jännityksellä. Osallistun syksyllä suomen kielen kandiseminaariin. Jos se ei vie mennessään, on vielä mahdollista vaihtaa pääaine kirjallisuuteen, jossa kandihommat alkavat vasta keväällä. Ovela valinta!

Syksyn ohjelmassa on paljon kandia tukevia kursseja, kuten kieli- ja käännöstieteen menetelmiä. Sivussa aion tehdä muutamia valinnaisia kursseja, joista kiinnostavin yhdistelmä lienee eri suomen kielen kurssi sukupuoli ja kieli sekä kirjallisuuden kurssi kirjallisuus ja sukupuoli. Valinnaiset teen itsenäisesti, sillä olen yrittänyt pitää etäopiskelun pääsääntöisenä opiskelutapanani. Kattaus on kuitenkin monipuolinen: on Zoom-luentoja, lähikursseja, esseesuoritusta ja kirjatenttejä. Sain juuri tänään suunniteltua loppuun syksyn opiskeluaikataulun, ja olen tyytyväinen, sillä päivät koostuvat aika lailla tasapuolisesti etäluennoista ja itsenäisestä työskentelystä. Näin perjantaisin ohjelmassa on lähiaamu kampuksella fennistiikan tutkimustaitojen parissa. Loppupäivän voin käyttää kaikenlaiseen pohdiskeluun ja kotitehtäviin… päiväunien jälkeen, tietenkin.

Aion osallistua syksyllä myös HUMUS-työelämäviikon tapahtumiin, eli yritysten ja työpaikkojen esittelyihin. Kesän aikana pääsin kurkistamaan omaa alaa sivuavaan työelämään, kun tein freelancerina opetusmateriaalia Valmennuskeskuksen verkkokursseille. Kyseessä oli itsenäinen urakkahomma, jossa sai käyttää luovuutta, kirjoitus- ja tiedonhankintataitoja, työelämässä kehittyneitä ohjaus- ja opetustaitoja, sekä loppuhuipennuksena ihanan systemaattisesti syöttää tehtävät järjestelmään. Ensimmäistä kertaa töissä oli olo, että tätä työtä voisin jaksaakin tehdä sen kahdeksan tuntia päivässä.

Jo lyhyt työpätkä toi sellaisen fiiliksen, että jotakin tällaista haluan tehdä lisää tulevaisuudessa. Tulevaisuuden epämääräisyyteen liittyvää ahdistusta on helpottanut myös omaan kirjoitusprojektiin pakeneminen sekä uusi, kiinnostava projektiehdotus, joka kylläkin sattuu hieman huonoon saumaan päällekkäin kiireisen kandivuoden kanssa.

Kesän aikana olen myös alkanut yhä enemmän arvostaa luovuutta ja intuitiota, tuota kapasiteettia, joka minulla on aikuisiällä usein jäänyt käyttämättä. Luovuus mahdollistaa asioiden uudenlaisen yhdistelyn, rajojen yli hyppelyn ja ylipäätään tulevaisuuden visioinnin. Intuitiivisella työskentelyllä voi tietyissä asioissa saada ratkaisuja nopeammin kuin järjellä rautalangasta vääntämällä. Luovuutta ja intuitiota tarvitaan aina loogisen ajattelun vastapainoksi. Vaikka tiede mielletään usein vain loogiseksi päättelyksi, ei edes puhtaan luonnontieteelliseen tutkimustyöhön liittyviä oivalluksia syntyisi ilman luovaa ajattelua.

Jollain tavalla miellän, että oppiaineina suomen kieli ja kirjallisuus tasapainoilevat noiden kahden tiedon luonteen välillä. Skaalan ääripäissä ovat kirjallisuuteen liittyvä intuitiivinen, tulkinnallinen tieto sekä kielitieteen luonnontieteellinen tieto. Samalla skaalalla tasapainoilen minäkin.

Olen joka tapauksessa antanut enemmän tilaa luovuudelle ja intuitiolle. Kaikkea ei tarvitse aina listata ja kategorisoida, kaikkea tekemistä ei tarvitse aina aikatauluttaa, eikä olla etukäteen suunnitelmaa a, b ja ö. Tämän oivalluksen vuoksi myös kandiahdistus on kutistunut pieneksi jännityksen palloksi. Kyllä se aihe selviää aikanaan, ja ehkä muuttuukin matkan varrella. Kaikki tiet johtavat Roomaan, tai toivottavasti ainakin valmistumiseen.

Syksyn opintosatoa: kurssit

Syksyn 2019 aikana olen oppinut näkemään kielen sosiaalisena, kulttuurisena, yhteiskunnallisena ja poliittisena rakenteena. Monet kurssit ovat täydentäneet toisiaan, enkä voi olla pohtimatta, miten esimerkiksi historian opinnot voisivat tuoda lisänäkemystä. Olen huomannut, että kiinnostukseni kohdistuu yhtä lailla kirjallisuuteen ja suomen kieleen, enkä osaa vielä tehdä valintaa pääaineen suhteen. Äidinkielen opettajan opintoihin vaaditaan molempia: toinen sivuaineeksi, toinen pääaineeksi. Toiseksi sivuaineeksi tulee kasvatustiede. Kielitieteen peruskurssilla tutustuin kielen eri tasoihin: fonetiikkaan, fonologiaan, morfologiaan, syntaksiin, semantiikkaan ja pragmatiikkaan. Kurssilla käytiin läpi luonnontieteitä sivuavaa asiaa, kuten akustiikan ja ääntöelimistön toimintaperiaatteita. Se oli minua kaikkein vähiten kiinnostava osuus koko syksynä. Perehdyimme kurssilla myös kielentutkimuksen eri suuntauksiin. Täysin uutena asiana tulivat pidgin- ja kreolikielet, sekä kielitypologinen lajittelu kielen piirteiden mukaan. Tutustuminen eri teorioihin ja tutkijoihin tuntuu vielä melko hajanaiselta, mutta odotan pääseväni perehtymään tarkemmin esimerkiksi Noam Chomskyyn, jonka alaa on politiikan, historian ja kognitiotieteiden lisäksi muun muassa teoria kielen universaaleista piirteistä.

Kielitiede aiheutti kummallisen unen haalarimerkistä

Lauseopin kurssi ja kielitieteen peruskurssi tukivat mukavasti toinen toistaan. Lauseopissa ikään kuin pantiin käytäntöön kielitieteellistä teoriaa. Tämä on varmasti opettajalle hyödyllinen kurssi, sillä se avaa suomen kielen rakennetta. Lauseopissa opin paljon sellaista termistöä, joka helpotti ymmärtämistä muilla kursseilla. Myös fennistiikan johdantokurssin aiheet tulivat lähelle kielitieteen kurssin teemoja. Siinä missä kielitieteen kurssilla käsiteltiin kieltä yleensä, fennistiikan kurssilla sain käsityksen suomesta ja sen sukukielistä osana suomalais-ugrilaista kielikuntaa ja osana maailman kielten paljoutta. Osa kurssilla käsitellystä asiasta oli kielen harrastamisesta tuttua. Jollain tavalla kurssin aikana konkretisoituivat suomen kielen hyvä asema verrattuna sorrettuihin sukukieliin. Suomen kielen historia on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen aihe, ja minulla on kiinnostus erityisesti etymologiaan ja kantakielen rekonstruaatioon. Länsimaisen kirjallisuuden historia ja klassikot tarjosivat tietämystä siitä pitkästä sivistyksen historiasta, johon myös suomalainen kirjallisuudenhistoria on kytkökissä. Sain kattavan kuvan länsimaisen historian suurista kirjallisuuden vaikuttajista ja tärkeimmistä teoksista. Tästä kurssista muodostui lukukauden kiinnostavin, paitsi aiheensa, myös lukupiirityöskentelytapansa vuoksi. Keskustelut ja ryhmätyöskentely ovat oikeastaan kursseista riippumatta olleet hedelmällisiä tapoja löytää uusia näkökulmia. Länsimaisen kirjallisuuden historian lisäksi minua kiinnostaisi tutustua hieman myös itämaiseen kirjallisuuteen ja siihen, mitä muissa kulttuureissa pidetään kanonisoituna kirjallisuutena. Odotan mielenkiinnolla keväällä alkavaa suomalaisen kirjallisuuden historian ja klassikoiden kurssia. Länsimaisen kirjallisuuden kurssilla tein Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta elämäni ensimmäisen tieteellisen esseen. Näkökulmani oli historiallis-yhteiskunnallinen ja käsittelin teoksen valtasuhteita heijastumina aikansa todellisista valtasuhteista. Olen erittäin tyytyväinen esseeseen ja saamani palaute oli hyvää. Esseen toin esille siksi, että siinä korostuvat paitsi analyyttiset taitoni, myös kiinnostuksenkohteeni: yhteiskunnallisuus, historia ja Venäjä. Toiselta lempikurssiltani, tekstianalyystaitojen kurssilta, sain paljon hyviä työkaluja tekstien erittelyyn ja tulkintaan. Käsittelimme myös kuvan analyysia ja tulkintaa, ja huomasin muinaisista ammattikoulun taidehistorian opinnoista olevan hyötyä. Taide kulttuurissa ja yhteiskunnassa -kurssi, joka jatkuu ensi vuoden puolelle, on myös tietyllä tavalla tutumpaa aluetta. Tekstianalyysitaitoihin viitaten erityinen kiinnostuksen kohteeni myös kirjallisuuden peruskurssilla oli kertovan tekstin analyysi ja tulkinta. Lisäksi kirjallisuuden peruskurssilla käydyt täysin uudet asiat, kirjallisuus kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta sekä lukija-vastaanottotutkimus, jäivät kiinnostamaan. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että kirjallisuuden peruskurssi jäi hieman etäiseksi sen ollessa aina viikon viimeisenä iltapäivänä :) Lisäksi kävin syksyllä ruotsin kertauskurssin varsinaista tutkintokurssia varten. Tahti oli aikamoinen, enkä ehtinyt tutustua kaikkiin lukukauden aiheisiin niin syvällisesti kuin olisin toivonut. Tunnen oppivani paremmin ja syvemmin kirjoittamalla, keskustelemalla ja lukemalla kuin pelkästään kuuntelemalla luennoilla, joilla kokonaiskuva asiasta tuntuu jäävän vaikeasti tavoitettavaksi. Minulla on myös ikävä ominaisuus nukahdella massaluennoilla etenkin lounaan jälkeen. En luota aikataulutuskykyihini niin paljon, että lähtisin keväällä tekemään kursseja kirjatentteinä. Kesällä on sitten aikaa kokeilla itsenäisempiä opintoja.