Työelämää (ja toivottavasti myös hyvinvointia) kohti

Hyvinvointiteemalla jatketaan tänäkin vuonna. Sitten viime kirjoittaman olen ilmoittautunut mukaan YTHS:n opiskelijaraatiin ja saanut ainejärjestön hallituksessa juuri ne pestit, jotka halusin, eli lehden päätoimittajan lisäksi minusta tuli edunvalvoja. Päätin myös lähteä mukaan humanistisen osaston työelämäyhteistyön opiskelijaryhmään, sillä uudenlaisen työkokemuksen lisäksi haluaisin jollain tavalla olla mukana tuottamassa uusille humanistiopiskelijoille sellaista uranäkymiä avartavaa kokemusta, jonka itse sain Humus-hankkeen ansiosta.

Vuoden alku on siis sisältänyt ja tulee sisältämään paljon kokouksia, perehdytyksiä ja koulutuksia. Aikataulu on yllättävän täysi, vaikka en ole aloittanut yhtään uutta kurssia! Podcast-kurssin (joka sekin on melko projektimuotoinen) lisäksi olen jatkanut karjalan sanalipputyötä. Keväälle en varaa kuin yhden tai kaksi uutta kurssia, sillä maisteriopinnot alkavat olla gradua lukuun ottamatta loppusuoralla. Vaikka kiinnostavia kursseja on tarjolla, tuntuu tärkeältä pitää työmäärä kevyenä, jotta ehdin huilata rankan syksyn jälkeen ennen kevään työharjoittelua. Sitä paitsi valmistumisen jälkeen on aivan mahdollista suorittaa opintoja, jotka nyt jäävät käymättä. Siksi olen päättänyt omistaa ajan ennen gradua kaikenlaisille työelämäkuvioille.

Tähän vuodenaikaan herätysvalo ja kirkasvalo ovat ystäviä.

Olen aika innoissani tulevasta työharjoittelusta! Sovimme eilen harjoittelun ohjaajan kanssa, että pääsen työssäni analysoimaan kyselytuloksia sekä raportoimaan ja viestimään niistä. Työssä pääsen tutustumaan paikalliseen järjestökenttään ja järjestötyöhön. On mukava päästä hyödyntämään sekä suomen kielen että sosiologian opinnoissa oppimaani. Esimerkiksi kyselytulosten analyysi ja Excelin käyttö eivät tule aivan puskista. Lisäksi saan opetella Webropol-työkalun käyttöä ja kokeilla viestintään liittyviä tehtäviä, kuten kyselyn tulosten esittelyä yleisölle.

Tulosten esittelystä puheen ollen ensi kuun alussa minun on tarkoitus mennä Kiveli-hankkeen aloitustapahtumaan esittelemään lyhyesti kandidaatintutkielmani tuloksia. Odotan tilaisuutta jännityksellä (vaikka en ole omasta puheenvuorostani niinkään innoissani kuin kauhuissani). On mukava päästä tapaamaan tutkijoita ja kuulla, miten hankeen on tähän mennessä suunniteltu etenevän.

Kandiopintojen päätelmät

Tänään onkin hyvä päivä kirjoitella pohdintoja siitä, miten elämä on kolmen opiskeluvuoden aikana muuttunut. Vietin nimittäin iltapäivän Humanistit uudistuvassa työelämässä -hankkeen päätöstilaisuudessa. HUMUS-hanke on ollut käynnissä koko sen ajan, jonka olen opiskellut yliopistossa, ja olen osallistunut muun muassa sen järjestämiin työelämätapahtumiin. Hankkeen päätöstilaisuudessa saimme kuulla työelämän, maakunnan ja yliopiston edustajien puheenvuoroja ja paneelikeskustelua.

Vaikka HUMUS-hankkeen järjestämät työelämätapahtumat ovat avartaneet ajatustani humanistin työstä, yllätyin siitä, miten negatiivinen kuva itselläni edelleen oli humanistien (siis erityisesti generalistien) työllistymisestä.  Antero Puhakan humanistien työllistymisestä kokoamat tilastot muuttivat ajatustani: asiantuntijat ja erityisasiantuntijat näyttävät työllistyvän yllättävän hyvin.

Tapahtumassa tuli vahvasti esille se, että työelämä kaipaa humanistien erityisosaamista. Tämä erityisosaaminen koostuu taidoista, jotka usein sivuutetaan, joita pidetään itsestäänselvyyksinä tai toisarvoisina: muun muassa vuorovaikutustaidoista, viestintäosaamisesta, tekstien ja suurten kokonaisuuksien hallinnasta, empatiasta ja hyvästä johtajuudesta. Joskus pääsee itseltänikin unohtumaan, kuinka hyödyllistä on hallita monia noista osa-alueista.

Oli kiinnostavaa kuulla työelämän edustajien ajatuksia hankkeesta. Hanke tuntui muuttaneen myös heidän kuvaansa humanisteista ja humanistisesta osaamisesta. Pääsinpä juttelemaan tilaisuudessa myös Joensuun kauppakamarin edustajan kanssa. Oli mukava saada kannustusta ja päästä reflektoimaan sitä, millainen oma urapolku ja opintopolku on ollut.

Tuo juttutuokio innosti minut miettimään tarkemmin yliopisto-opintojen merkitystä elämässäni. Kolmessa vuodessa on tapahtunut paljon. Hain yliopistoon päädyttyäni työelämässä burnoutin partaalle. Kun aloitin opinnot syksyllä 2019, koko yliopistomaailma oli minulle tuntematon. Edellisistä opiskeluista oli vierähtänyt aikaa, ja aluksi minua jännitti, jaksanko opiskella täyspäiväisesti. Unelma-ala ja kiinnostavat aiheet imaisivat kuitenkin heti mukaansa.

Opintojen alusta asti epäilin suunnitelmaani opiskella opettajaksi. Niissä hommissahan olin väsynyt, eikä pedagogiikka kiinnostanut niin paljon kuin monet muut tieteenalat. Päädyin opiskelemaan pedagogisten sijaan sosiologiaa, karjalan kieltä ja kulttuuria sekä venäjää. Nyt olen erittäin tyytyväinen valintaani jättää pedagogiset opinnot hautumaan.

Itsetuntemukseni on parantunut kolmen vuoden aikana huimasti. Koronapandemia on siltä osin ollut minulle suuri onnenpotku (tunnustan etuoikeuteni). Viimeistään etäopiskeluaika auttoi tiedostamaan, etten ole muuten vaan burnout-herkkä, vaan minut väsyttää pääasiassa sosiaalinen kuormitus ja aistikuormitus. Saatan työskennellä rauhallisessa ympäristössä tekstien parissa tuntikausia päivässä väsymättä, etenkin jos saan itse päättää työskentelyaikani. Uratavoitteekseni onkin tullut löytää sellainen työnkuva, jossa minun ei tarvitse pelätä väsymistä.

Kuten HUMUS-hankkeen päätöstilaisuudessa muille kerroin, tuntuu että opintojen alussa olin näköalattomassa häkissä, jossa tulevaisuuden ainoa työllistymismahdollisuus oli opettajaksi ryhtyminen. HUMUS-hankkeen työelämäesittelyt ovat muuttaneet näkökulmaa perusteellisesti. Päätöstilaisuudessakin tuli ilmi, että työelämän edustajat ehkäpä yliarvioivat opiskelijoiden tietoja työllistymismahdollisuuksista ja työelämästä. Taloudellisen turvan hakemista ei keskusteluissa oikeastaan käsitelty, vaikka se on aika oleellinen asia, kun opiskelija miettii uravalintaansa.

Olen itsekin turvallisuushakuinen ihminen, mutta taloudelliselta kannalta minulla on erilainen vapaus moneen muuhun verrattuna. En esimerkiksi joudu miettimään rahan riittämistä perheen perustamiseen tai asunnon hankintaan. Mutta olen kyllä tyytyväisempi ja rauhallisempi silloin, kun tulevaisuudensuunnitelmat (tai ainakin tulevaisuuden mahdollisuudet) ovat jollain tasolla selvillä.

Nyt olen siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että kandidaatintutkielman tekeminen on avannut oven kielen ja luokan tutkimukseen. Kieli ja luokka -tutkimusverkosto (jolta sain kandini aineiston ja aiheen) on nimittäin saanut rahoitusta ensi vuonna Pohjois-Karjalassa alkavalle hankkeelle. Näyttää siltä, että tuleva gradun teko sijoittuu ajallisesti melko mainioon hetkeen. Ehkäpä hanke johtaa minut tutkimustyön pariin pidemmäksikin aikaa.

Vaikka tutkijan työ vetää puoleensa, ei unelma omasta kirjaprojektista ole kadonnut mihinkään. Tämä kesä tuntuu ikään kuin viimeiseltä mahdollisuudelta edistää omaa projektiani ennen maisteriopintoihin uppoutumista. Siispä en ole varannut tälle kesälle ylimääräisiä opintoja, töitä tai harjoitteluita.

Elämä tuntuu tällä hetkellä melko hyvältä ja tasapainoiselta. Stressi on väistynyt sitä mukaa, kun olen saanut kevään opintoja purkkiin. Vielä viimeinen iso suoritus on jäljellä: kandidaatintutkielma on tarkoitus palauttaa sunnuntaina. Sitä voi jo vähän juhlistaakin!

Loppusuoralla

Tuntuu kuin viimeisimmästä kirjoituksesta olisi pitkäkin aika; parin kuukauden aikana olen muuttanut, ja opintojen tilanne on aivan erilainen. Kandintutkielma alkaa nimittäin olla loppusuoralla (kuten muutkin opinnot), ja valon lisääntyminen on tuonut energiaa, jolla lukukauden jaksaa paahtaa loppuun.

Sain maaliskuussa anottua tutkielman seminaarikäsittelylle hiukan lisäaikaa, ja kuroin kiinni muuttoon ja prokrastinaatioon kuluneen ajan. Hiukan keskeneräinen työni käsiteltiin eilen seminaarissa, ja sain paljon palautetta, jonka avulla on helpompi jatkaa työskentelyä tutkielman parissa.

Kaiken kaikkiaan kandin tekeminen on vaikeuksista huolimatta ollut antoisaa. Toivon, että voisin tulevaisuudessa toimia tutkimustyön parissa. Tämä harjoitustyö on opettanut minulle paljon muun muassa seuraavista asioista:

·      Keskeneräisyyden sietäminen

Diskurssianalyysi ei todellakaan ole suoraviivainen menetelmä. Siinä hyödynnetäänkin hermeneuttisen kehän ajattelua, jossa kokonaisuus saa merkityksensä osien kautta, ja osat kokonaisuuden kautta. Esimerkiksi varsinaiset konkreettiset menetelmät saatoin valita vasta, kun olin tutustunut tutkimusaineistoon ja teoriaan, joiden avulla aloin hahmottaa aineistosta jotain oleellista. Aineistolähtöisessä tutkimuksessa on lisäksi ollut pakko opetella sietämään sitä, ettei aluksi tiedä, mihin suuntaan tutkimus on menossa.

·      Palautteen ja keskustelun merkityksen arvostaminen

Olen varsinkin nuorempana ollut luonteeltani sellainen, etten mielelläni ole esitellyt itselleni tärkeitä kirjallisia tuotoksia toisille ihmisille. Opintojen aikana, ja varsinkin nyt kandiseminaareissa olen huomannut, että ammattilaisten ja vertaisten palaute on äärimmäisen tärkeää. Kun on tuijottanut omaa työtään joka päivä viikkojen ajan, tulee välillä sellainen olo, ettei ole aavistustakaan, mistä aloittaisi, mitä kannattaisi tehdä ja onko missään aiemmin tehdyssä mitään järkeä. Oma työ saattaa helposti jumiutua, mutta toisten antama konkreettinen palaute auttaa pääsemään eteenpäin. Ehkä tämä kokemus madaltaa myös lähivuosina edessä olevaa kynnystä tarjota tekstejäni kustantajalle. Olen tyytyväinen, että olen päässyt lukemaan ja arvioimaan toisten tutkielmia. Ryhmämme tutkimusaiheet ovat erilaisia, ja on kiinnostavaa oppia uutta sellaisista suomen kielen alueista, joihin ei ole itse juuri perehtynyt.

·      Rajaaminen

Tutkimuksen tekeminen on sen verran uutta, että aikatauluttaminen on välillä tuottanut vaikeuksia. Olen oppinut, että pelkälle pohdiskelulle on annettava aikaa, sillä tutkimuksen oivallukset eivät synny pakottamalla. Esseillä ja muilla töilläni on usein tapana paisua, ja niinhän se kävi kandinkin kanssa. Minun oli vaikea valita olennaisia lähdeteoksia, etenkin koska aihe on sellainen, josta aiempaa tutkimusta ei ole. Käytin paljon aikaa teosten lukemiseen, ja jouduin harjoittelemaan tietynlaiseen asiassa pysymiseen. Lukeminen tiedonhakun vuoksi on hyvin erilaista toimintaa kuin vaikkapa tietyn teoksen pänttääminen tenttiin. Tarkoitus on kuitenkin etsiä tietoa rajatusta aiheesta, ja monia teoksia ja teosten osia joutuu jättämään lukuaikataulun ulkopuolelle. Luin ja tein muistiinpanoja monista sellaisista aiheista, joita en lopulta tarvinnut tutkimuksessani. Niistä saattaa kuitenkin olla hyötyä myöhemmin,kun jatkan aiheen parissa. Ja ehkäpä osaan jatkossa rajata aiheeni tiukemmin.

Nyt on aika pitää pieni tauko tutkielmasta ja tehdä muita rästiin jääneitä kursseja. Tauon jälkeen aion tehdä työhön ehdotetut muutokset ja pyytää vielä kandin aiheen tarjonnutta professoria antamaan palautetta työstä. 

Taas työelämästä

Lukuvuoden alku on ollut melko vauhdikas. Silti kävin kuuntelemassa pari HUMUS-hankkeen työelämäviikon esittelyä. Toinen koski järjestötyötä Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä ja toinen oli esitelmä freelancerina toimimisesta kustannusalalla.

Minusta näissä työelämäesittelyissä on aina mielenkiintoista kuulla erityisesti siitä, millaista polkua pitkin humanistit ovat päätyneet kyseisiin ammatteihin, ja millaisia heidän työtehtävänsä ovat. Molemmissa esittelyissä tuli ilmi, että verkostoituminen ja työharjoittelut olivat olleet työllistymisen kannalta tärkeitä askelia. Työnkuvat olivat puolestaan melko erilaisia, ja järjestössä erilaisia eri ammattinimikkeillä.

Olisin halunnut kuulla järjestössä työskentelystä hiukan tarkemmin, mutta kerrotun perusteella työ on monipuolista useiden verkostojen kanssa työskentelyä, välillä hektistäkin. Riippuen työnkuvasta järjestökentällä tarvitaan monia taitoja ja osaamista, jota ei saavuta pelkästään oman alan opinnoilla. Esittelijä suositteli kaikille kiinnostuneille projektiosaamisen opintoja, jotka antavat humanistille monipuolista osaamista tilastotieteestä markkinointiin. Olen niitä joskus selaillutkin ja suunnitellut käyväni maisterivaiheessa.

Kustannusalan freelancerin työnkuvaan kuului huomattavasti enemmän yksintyöskentelyä tekstin parissa, ja siksi se kiinnostaa minua. Kustannusalan esittelijöiden mukaan kustannustoimittajan tärkeimpiä taitoja ovat oman kielen monipuolinen osaaminen, aikataulussa pysyminen ja kääntämistyön kohdalla plussana tietenkin lähtökielen ja -kulttuurin osaaminen. Toisaalta ilmi tulivat myös yhteistyötaidot kirjailijan tai kääntäjän kanssa sekä tiedonhakutaidot.

Toinen esittelijä kertoi myös kääntämistyöhön tarkoitetuista apurahoista ja oman uransa alkuvaikeuksista: freelancerina palkka ei huimaa päätä, ja alalla jalkaa on hankala saada oven väliin. Silti itsenäinen työnkuva oman intohimon parissa alkoi houkuttaa. Vaikka olenkin vannonut, etten koskaan ryhdy yrittäjäksi, taidan nyt mennä lukemaan Humus-blogin tekstiä ”Olen freelancer.” Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?

Tässä vaiheessa opintoja tuntuu tärkeältä hahmottaa sitä, millaisia mahdollisuuksia humanistilla (ja siis minulla) on työelämässä. Tieto luo motivaatiota opintoihin, ohjaa valitsemaan oikeita kursseja ja sulattaa hiukan tulevaisuudenpelkoa. Yksi alanvaihdon pointti oli myös itselle sopivien työtehtävien löytäminen. Tuntui hyvältä, että kustannusalan freelancerina toimineella esittelijällä oli samankaltaisia kokemuksia kuin itselläni: hän oli ennen ammatin vaihtoa toiminut työssä, jonka koki liian kuormittavaksi.

On arvokasta kuulla jo valmistuneiden kokemuksia ja vinkkejä. HUMUS-hanke järjestää myös mentorointiohjelmaa, joka on tarkoitettu maisterivaiheen humanisteille. Mutta nämä asiat jääkööt hautumaan ensi vuoteen. Ensi viikolla on nimittäin aika keskittyä ensimmäiseen kandiseminaariin ja aiheen valintaan. Hyvää viikonloppua!

KANDI KANDI KANDI KANDI ja oikeastaan kaikkea muuta

Ensimmäinen opiskeluviikko takana!

Kesällä en edellisen tapaan opiskellut, vaan vietin aikaa oman projektini parissa. Huomaan olevani virkeämpi ja innokkaampi jatkamaan opintoja kuin viime kesän jälkeen. Odotan kandivuotta innolla ja jännityksellä. Osallistun syksyllä suomen kielen kandiseminaariin. Jos se ei vie mennessään, on vielä mahdollista vaihtaa pääaine kirjallisuuteen, jossa kandihommat alkavat vasta keväällä. Ovela valinta!

Syksyn ohjelmassa on paljon kandia tukevia kursseja, kuten kieli- ja käännöstieteen menetelmiä. Sivussa aion tehdä muutamia valinnaisia kursseja, joista kiinnostavin yhdistelmä lienee eri suomen kielen kurssi sukupuoli ja kieli sekä kirjallisuuden kurssi kirjallisuus ja sukupuoli. Valinnaiset teen itsenäisesti, sillä olen yrittänyt pitää etäopiskelun pääsääntöisenä opiskelutapanani. Kattaus on kuitenkin monipuolinen: on Zoom-luentoja, lähikursseja, esseesuoritusta ja kirjatenttejä. Sain juuri tänään suunniteltua loppuun syksyn opiskeluaikataulun, ja olen tyytyväinen, sillä päivät koostuvat aika lailla tasapuolisesti etäluennoista ja itsenäisestä työskentelystä. Näin perjantaisin ohjelmassa on lähiaamu kampuksella fennistiikan tutkimustaitojen parissa. Loppupäivän voin käyttää kaikenlaiseen pohdiskeluun ja kotitehtäviin… päiväunien jälkeen, tietenkin.

Aion osallistua syksyllä myös HUMUS-työelämäviikon tapahtumiin, eli yritysten ja työpaikkojen esittelyihin. Kesän aikana pääsin kurkistamaan omaa alaa sivuavaan työelämään, kun tein freelancerina opetusmateriaalia Valmennuskeskuksen verkkokursseille. Kyseessä oli itsenäinen urakkahomma, jossa sai käyttää luovuutta, kirjoitus- ja tiedonhankintataitoja, työelämässä kehittyneitä ohjaus- ja opetustaitoja, sekä loppuhuipennuksena ihanan systemaattisesti syöttää tehtävät järjestelmään. Ensimmäistä kertaa töissä oli olo, että tätä työtä voisin jaksaakin tehdä sen kahdeksan tuntia päivässä.

Jo lyhyt työpätkä toi sellaisen fiiliksen, että jotakin tällaista haluan tehdä lisää tulevaisuudessa. Tulevaisuuden epämääräisyyteen liittyvää ahdistusta on helpottanut myös omaan kirjoitusprojektiin pakeneminen sekä uusi, kiinnostava projektiehdotus, joka kylläkin sattuu hieman huonoon saumaan päällekkäin kiireisen kandivuoden kanssa.

Kesän aikana olen myös alkanut yhä enemmän arvostaa luovuutta ja intuitiota, tuota kapasiteettia, joka minulla on aikuisiällä usein jäänyt käyttämättä. Luovuus mahdollistaa asioiden uudenlaisen yhdistelyn, rajojen yli hyppelyn ja ylipäätään tulevaisuuden visioinnin. Intuitiivisella työskentelyllä voi tietyissä asioissa saada ratkaisuja nopeammin kuin järjellä rautalangasta vääntämällä. Luovuutta ja intuitiota tarvitaan aina loogisen ajattelun vastapainoksi. Vaikka tiede mielletään usein vain loogiseksi päättelyksi, ei edes puhtaan luonnontieteelliseen tutkimustyöhön liittyviä oivalluksia syntyisi ilman luovaa ajattelua.

Jollain tavalla miellän, että oppiaineina suomen kieli ja kirjallisuus tasapainoilevat noiden kahden tiedon luonteen välillä. Skaalan ääripäissä ovat kirjallisuuteen liittyvä intuitiivinen, tulkinnallinen tieto sekä kielitieteen luonnontieteellinen tieto. Samalla skaalalla tasapainoilen minäkin.

Olen joka tapauksessa antanut enemmän tilaa luovuudelle ja intuitiolle. Kaikkea ei tarvitse aina listata ja kategorisoida, kaikkea tekemistä ei tarvitse aina aikatauluttaa, eikä olla etukäteen suunnitelmaa a, b ja ö. Tämän oivalluksen vuoksi myös kandiahdistus on kutistunut pieneksi jännityksen palloksi. Kyllä se aihe selviää aikanaan, ja ehkä muuttuukin matkan varrella. Kaikki tiet johtavat Roomaan, tai toivottavasti ainakin valmistumiseen.

Valinnan vaikeus

Olen potenut viime aikoina massiivista kandiahdistusta. Olen kevään mittaan havahtunut siihen, että ensi lukuvuonna edessä on kanditutkielman teko, mikä tarkoittaa, että täytyisi valita kandin aihe (ja pääaine).

Olisipa kyseessä tosiaankin vain kandiahdistus, mutta oikeastaan stressi koskee koko tulevaisuutta. Koska olen alkanut pohtia tutkijan uran mahdollisuutta, haluaisin, että kandin aihetta olisi mahdollisuus laajentaa graduun, jopa väitöskirjaan saakka. Pitäisi siis valita tutkimusaihe, joka voi poikia lisää tutkimusta tai muita projekteja tai opetustehtäviä, joilla voisin tulevaisuudessa työllistää itseäni. Ja mikä tärkeintä, tutkimusaiheen tulee olla minua itseäni kiinnostava (mutta se ei sinällään ole suuri vaatimus).

Ajatuksissani kandin aihe tulee siis määrittämään tulevaisuuteni suunnan. Ei ihme, että stressaa. Nykyinen koulutukseni on viimeinen tilaisuuteni hankkia uusi ura; tämän jälkeen minulla ei enää ole enää varaa kouluttautua. Ala on intohimoni, ja koen että se on oman projektini ohella tärkein asia elämässä, ja siitä haluaisin siis myös repiä elantoni.

Ja nyt sitten itse tutkimusaiheen pohdintaan:

Minulla on tapana innostua uusista kursseista, mikä tarkoittaa sitä, että opintojen edetessä kandin (tai edes pääaineen) valinta on vain vaikeutunut. Viimeisimmäksi tässä keväällä innostuin nimistöntutkimuksesta, ja pyörittelin jopa mahdollisia tutkielman aiheita päässäni. Ehdotinkin nimistöntutkimuksen kurssin aikana tutkimusideaksi kasvispohjaisten, eläinperäisiä tuotteita korvaavien elintarvikkeiden tuotenimien tutkimusta. Minua kiinnostaisi myös kielelliseen valtaan liittyvä tutkimus, esim. eri sukupuolille kohdistettujen tuotteiden sukupuolittuneisuuden tutkiminen tai arvo- ja vastuullisuusmarkkinointi yritysten ja tuotteiden nimissä (esim.”luonnonystävän”, ”vihreä” ja ”eko” -liitteiset yritysten ja tuotteiden nimet).

Valitettavasti minulla ole kauhean suurta intohimoa yritystoiminnan tutkimiseen yhteistyössä yritysten kanssa, eikä kiinnostusta tutustua esimerkiksi markkinointiin, mistä varmasti olisi hyötyä tässä ideassa. Tutkimusaiheen olisi tietenkin hyvä olla sellainen, josta minulla on jo pohjatietoa. Opiskelen siis suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä sivuaineina karjalaa ja sosiologiaa.

Olen koonnut 2 sivua pitkän listauksen mahdollisista kandinaiheista suomen kielessä tai kirjallisuudessa. En ala julkaisemaan koko listaa tässä, mutta sitä analysoituani tulin siihen tulokseen, että oikeastaan minulla on tietty hallitseva, itseäni kiinnostava näkökulmaa kieleen ja kirjallisuuteen aiheesta riippumatta: historiallinen ja yhteiskunnallinen näkökulma, erityisesti valtaan liittyvät kysymykset. Sosiologiasta sivuaineena saakin varmasti mielenkiintoista näkökulmaa lähes mihin tahansa tutkimusaiheeseen.

Historiallisen kiinnostuksen vuoksi haluaisin opiskella sivuaineena myös (Suomen) historiaa, mutta en usko, että minulla on siihen aikaa ainakaan kandiopintojen aikana.

Olisi kiinnostavaa tehdä myös karjalaan liittyvää tutkimusta, sillä se on paikallinen erikoisuus ja vasta nyt rakentumassa kunnolla oppiaineeksi. Karjalan maantieteellinen ja paikallishistoriallinen läheisyys itseen tekee siitä varmaankin niin kiinnostavan aiheen. Paikallisen historian lisäksi siinä kiinnostaa kulttuuri, kielen oppiminen, kielen historialliset vaiheet ja kielten sukulaisuus. Karjalaan liittyvät vahvasti myös valtakysymykset, sekä historialliset että kielellisiin oikeuksiin liittyvät sellaiset.

Ehkä täytyy suunnata amanuenssin puheille näine ajatuksineni viimeistään syksyllä.

Olen myös osallistunut pariin työelämäesittelyyn sitten viime kirjoittaman. Aiemmin keväällä järjestetty Humanisti Huipulle -tapahtuman yritysesittely ei antanut paljoakaan. Ehkä en innostunut, koska bisnesmaailma, konsultointi ja rahoitusala eivät ole koskaan olleet lähellä sydäntäni.

Sen sijaan Täkyn Excursion järjestämässä esittelyssä oli erittäin mielenkiintoinen viestintätoimisto Ellun kanat. Tämän muutostoimiston tarkoitus on auttaa yrityksiä viestintästrategiassa, mutta se auttaa toimijoita myös ottamaan yhteiskunnallista vastuuta, esimerkiksi tekemään ilmastotekoja ja viestimään vastuullisuudestaan.

Ellun kanojen idean vuoksi puhe sivusi paljon politiikkaa. Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta enemmän tai vähemmän aktiivisesti, ja tällä hetkellä ehdolla kuntavaaleissa. Seuraan toista Ellun kanoja esitellyttä työntekijää, Suvi Auvista, somessa. Auvisen esittämät ajatukset olivat samansuuntaisia kuin omani: kielellä on valtavaa voimaa muokata maailmaa. Minua puhutteli myös taustalla vallitseva ajatus muuttaa kuluttajien sijaan yrityksiä, kun mietittiin ilmastokriisin torjuntaa. Ellun kanojen työn eettinen pohja oli lähellä omaani; työn, jota tulen tekemään täytyy olla yleishyödyllistä (tai ei ainakaan haitallista).

Tykkään ideoida, muotoilla, editoida ja oikolukea erilaisia tekstejä, ja Ellun Kanojen esittelemä työnkuva vaihtelevissa projekteissa tekstin ja ajattelun rajamailla kuulosti sopivan ratkaisukeskeiseltä, vaihtelevalta ja kiinnostavalta, mutta kenties hieman pirstaleiselta ja kiireiseltä.

Joka tapauksessa on mielenkiintoista kuulla työllistyneiden humanistien tarinoita. Vähän väliä pääsee innostumaan, että ahaa, tällaistakin työtä on olemassa. Ehkä löydän vielä paikkani, ja urapolkuni johtaa johonkin.

Humppaa humppaa

Loma alkaa olla lopussa ja on aika valmistautua seuraavaan lukukauteen. Uuden lukuvuoden lähestyminen on tuonut mukanaan stressiä: muistanko enää mitään viime lukukauden kursseista? Mitä ihmettä oikein meinaan opiskella ja millä rahalla?

Toisaalta olen innoissani, koska laitoksellamme syksyn periodit järjestetään täysin etäopintoina (uusien opiskelijoiden kursseja lukuun ottamatta). Tiedän, että moni muu ei tykkää kyseisestä ratkaisusta, mutta minulle se tarkoittaa tehokkaampaa opiskelua, kun matkoihin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen kuluva energia jää käyttöön. Ehkä jaksan sitten riekkua jossain opiskelijailtamissakin.

Eniten nyt stressaa se, etten tiedä tulevasta tehtyäni päätöksen jättää opettajanopinnot hautumaan. Ei siis hajuakaan sivuaineista, urasta tai tulevasta työelämästä. Tavoitteeni syksylle onkin mahdollisen sivuaineen löytäminen. Olen valinnut lukuisia kursseja, joista voisi olla tukea kirjallisuuden tai suomen kielen pääaineelle. Lukujärjestys on sen verran täysi, että tiputan varmasti kättelyssä pois kurssit, jotka eivät nappaakaan.

Koko lukuvuoden tavoitteeni on saada purkkiin ainakin suomen kielen aineopinnot. Kirjallisuudessa on sen verran pureksittavaa, että tekemistä riittää myös ensi kesäksi.

Tällä hetkellä opintojeni motto lienee "katsotaan". Toivottavasti unelmien seuraaminen johtaa johonkin oivallukseen. Saattaahan käydä niinkin, että palaan myöhemmin kasvatustieteiden pariin. Ja aina on vanha tuttu kirjaprojekti, johon palata. Joskin epäilen, urkenisiko siitä uraa.

Tsemppiä kaikille uuteen lukuvuoteen!

Minä, ura ja unelmat

Aloitin suomen kielen ja kirjallisuuden opinnot Itä-Suomen yliopistossa syksyllä 2019. Uskalsin vihdoin hakea opiskelemaan alaa, joka on kymmenen vuotta ollut unelmani. Ammattikoulutaustalla ja yhden korkeakoulun keskeyttäneenä olen vuosia vältellyt hakemista korkeakouluihin. Hain suomen kielen lisäksi opiskelemaan myös sosiaalitieteitä, yhteiskuntatieteitä ja yhteisöpedagogiikkaa. Itsetuntoni kasvoi aikamoisella hujauksella, kun minut hyväksyttiin jokaiseen koulutusohjelmaan. Se on minulle iso juttu, ja vahvistaa ajatustani siitä, että pystyn vaativiin korkeakouluopintoihin.

Minulla on aina ollut erityinen suhde kieleen. Vietin lapsuuteni nenä kiinni kirjoissa, tarinoita, runoja ja lauluja kirjoitellen. Suomen kieli, historia ja erilaiset kielen ilmiöt ovat aina kiinnostaneet minua. Syksyn aikana on tunne siitä, että olen oikeassa paikassa, on vahvistunut. Yliopistossa opiskelu on sopinut minulle. Mielenkiintoisten aiheiden, joustavien aikataulujen ja itsenäisen työskentelyn vuoksi opinnot eivät terveydentilastani huolimatta tunnu kuormittavilta.

Viikkojen kuluessa olen pohtinut paljon alkuperäistä tavoitettani, äidinkielen opettajaksi opiskelua. Jos haluan edetä niin sanotusti mallin mukaan, kasvatustieteen opinnot pitäisi aloittaa ensi syksynä. Monet muut tieteenalat kuitenkin kiinnostavat minua enemmän kuin kasvatustiede. Pääsykoemateriaalien pohjalta syttyi into erityisesti yhteiskuntatieteitä kohtaan, ja historia on pitkään ollut kiinnostuksen kohteeni. Haluaisin jatkaa myös venäjän kielen opintoja. Valitettavasti äidinkielen opettajan koulutuspolulla ei ole juuri tilaa ekstraopinnoille.

Opettajuudessa minua kiinnostaa monipuolinen, yhteiskunnallisesti vaikuttava ja hyödyllinen työnkuva. Olen koulunkäynninohjaaja, ja opettajan työ on minulle ennestään tuttua. Opettajan ammatti houkuttaa minua siis (myös taloudellisen) turvallisuutensa vuoksi. Mutta onko opettajuus sitä, mitä todella haluan? Enhän voi edes olla varma, antaako terveydentilani tulevaisuudessa myöten aikataulutetulle ja ihmisläheiselle työlle. Opettajan opinnot ehtisi tietenkin käydä vielä maisterivaiheessa tai valmistumisen jälkeen.

Tällä hetkellä taloudellinen turva ammatin myötä ei ole minulle se tärkein asia, muuten kuin mielenrauhan kannalta. Perheen elättäminen, asuntolaina, auto tai kesämökki eivät varsinaisesti kuulu unelmiini juuri nyt. Sen sijaan unelmoin terveyden lisäksi kirjasarjaprojektin loppuun saattamisesta - tai ainakin yhden kirjan julkaisemisesta. Ammatillinen identiteetti on tällä hetkellä siis se tärkein identiteettini ja itsetuntoni mittari.