Työelämää (ja toivottavasti myös hyvinvointia) kohti

Hyvinvointiteemalla jatketaan tänäkin vuonna. Sitten viime kirjoittaman olen ilmoittautunut mukaan YTHS:n opiskelijaraatiin ja saanut ainejärjestön hallituksessa juuri ne pestit, jotka halusin, eli lehden päätoimittajan lisäksi minusta tuli edunvalvoja. Päätin myös lähteä mukaan humanistisen osaston työelämäyhteistyön opiskelijaryhmään, sillä uudenlaisen työkokemuksen lisäksi haluaisin jollain tavalla olla mukana tuottamassa uusille humanistiopiskelijoille sellaista uranäkymiä avartavaa kokemusta, jonka itse sain Humus-hankkeen ansiosta.

Vuoden alku on siis sisältänyt ja tulee sisältämään paljon kokouksia, perehdytyksiä ja koulutuksia. Aikataulu on yllättävän täysi, vaikka en ole aloittanut yhtään uutta kurssia! Podcast-kurssin (joka sekin on melko projektimuotoinen) lisäksi olen jatkanut karjalan sanalipputyötä. Keväälle en varaa kuin yhden tai kaksi uutta kurssia, sillä maisteriopinnot alkavat olla gradua lukuun ottamatta loppusuoralla. Vaikka kiinnostavia kursseja on tarjolla, tuntuu tärkeältä pitää työmäärä kevyenä, jotta ehdin huilata rankan syksyn jälkeen ennen kevään työharjoittelua. Sitä paitsi valmistumisen jälkeen on aivan mahdollista suorittaa opintoja, jotka nyt jäävät käymättä. Siksi olen päättänyt omistaa ajan ennen gradua kaikenlaisille työelämäkuvioille.

Tähän vuodenaikaan herätysvalo ja kirkasvalo ovat ystäviä.

Olen aika innoissani tulevasta työharjoittelusta! Sovimme eilen harjoittelun ohjaajan kanssa, että pääsen työssäni analysoimaan kyselytuloksia sekä raportoimaan ja viestimään niistä. Työssä pääsen tutustumaan paikalliseen järjestökenttään ja järjestötyöhön. On mukava päästä hyödyntämään sekä suomen kielen että sosiologian opinnoissa oppimaani. Esimerkiksi kyselytulosten analyysi ja Excelin käyttö eivät tule aivan puskista. Lisäksi saan opetella Webropol-työkalun käyttöä ja kokeilla viestintään liittyviä tehtäviä, kuten kyselyn tulosten esittelyä yleisölle.

Tulosten esittelystä puheen ollen ensi kuun alussa minun on tarkoitus mennä Kiveli-hankkeen aloitustapahtumaan esittelemään lyhyesti kandidaatintutkielmani tuloksia. Odotan tilaisuutta jännityksellä (vaikka en ole omasta puheenvuorostani niinkään innoissani kuin kauhuissani). On mukava päästä tapaamaan tutkijoita ja kuulla, miten hankeen on tähän mennessä suunniteltu etenevän.

Hyvinvoinnista

Maisteriopintojen aika! Olen karsinut jonkin verran opintoja pois, ja tälle syksylle suunnitelmissa on vain neljä kurssia. Eniten odotan sosiolingvistiikan kurssia, joka valitettavasti ajoittuu niin, etten pääse varsinaiselle luentokurssille. Lisäksi luvassa on suomen kielen syventävien opintojen johdantokurssi, viimeinen kirjallisuuden aineopintojen kurssi ja hiukan sosiologiaa. Odotan myös kuulevani pian professorista, jolta tiedustelin keväällä karjalan kielen sanakirjatyöskentelystä. Luvassa on siis ensimmäinen palkallinen oman alan työ tai harjoittelu (jos nyt Valmennuskeskuksen keikkoja ei lasketa). Syksyn tavoite on joka tapauksessa ottaa opintojen osalta nyt hiukan rennommin. Kolmen vuoden intensiivinen opiskeluihin uppoutuminen alkaa tuntua jo omassa fyysisessä hyvinvoinnissa, etenkin kandikevään epäergonomia ja hampaiden kiristely. Lukuvuosi alkaakin ensi maanantaina mainiosti botoxilla purentalihaksiin. :)

Hyvinvoinnin edistäminen tuntuu olleen ikään kuin loppukesän teema. Eksyin kuuntelemaan äänikirjana Miksi nukumme -teoksen, jossa neurotieteilijä Matthew Walkerin esittelee kiinnostavasti ja monipuolisesti riittävän ja laadukkaan unen hyötyjä sekä univajeesta koituvia haittoja. Tietokirjaksi teos oli varsin mukaansatempaava, vaikken itse uniongelmista kärsikään. En tingi unestani, osin ehkä siksi, etten herkkänä ihmisenä siedä univajeesta koituvaa olotilaa.

Etäopintojen aikana oivalsin käytännössä sen, että voin paremmin, kun saan itse määritellä oman rytmini. Luonnollinen unirytmini on himpun verran myöhäisempi kuin suurimmalla osalla ihmisistä: olen iltaihminen, ja uni ajoittuu parhaiten välille 23.30–10.00. (Rytmi riippuu hiukan vuodenajasta.) Lisäksi nukun lähes päivittäin iltapäivänokoset tai ainakin vaivun jonkinlaiseen lounaanjälkeiseen koomaan. Kun saan perinteisen kello 8–16-työrytmin sijaan päättää rytmini itse, voin työskennellä silloin, kun olen virkeimmilläni. Iltaihmisyydellä on myös etunsa: saan esimerkiksi yöajan palkkaa opiskelujen ohella tekemästäni työstä kello 21:n jälkeen. Olisipa hienoa, jos tulevaisuudessa saisin elää niin, ettei kukaan odottaisi minun tekevän aivotoimintaa vaativaa työskentelyä ennen kello kymmentä.

Noh. Hyvinvointilinja jatkui, kun ostin ensimmäistä kertaa opintojeni aikana lukuvuodeksi oikeuden Sykettä-korkeakoululiikuntaan. Fyysisen hyvinvoinnin lisäksi olen pohtinut myös henkisen hyvinvoinnin asioita. Osallistuin esimerkiksi oppiaineemme sisällä heränneeseen yhteisöllisyyskeskusteluun sekä yliopiston järjestämään Jaksaa,Jaksaa! Jaksaako? -keskustelutilaisuuteen, jossa käytiin läpi opiskelijoiden ja henkilökunnan jaksamista ja hyvinvointia. Molemmissa keskusteluissa yhteisöllisyyden puute liitettiin henkisen hyvinvoinnin romahtamiseen. Ja niinhän se on, että fyysinen, henkinen ja sosiaalinen hyvinvointi kietoutuvat yhteen.

Jaksaa, Jaksaa! Jaksaako? -tilaisuudessa oli paikalla mm. sosiaali- ja terveysministeri, Itä-Suomen yliopiston opintopsykologi ja opiskelijoiden ja henkilökunnan edustajia. Tapahtuma oli ehdottomasti tarpeellinen, mutta hiukan puutteellisella tavalla järjestetty. Tilaisuuteen ei esimerkiksi ollut etäosallistumismahdollisuutta, mikä olisi ennen lukukauden alkua voinut tuoda vielä muilla paikkakunnilla kesää viettäviä opiskelijoita paikalle. Tilaisuudesta ei myöskään tiedotettu esimerkiksi viikkotiedotteessa. Jonkin verran porukkaa joka tapauksessa eksyi paikalle, ja tilaisuudessa virisi aiheesta hyvää keskustelua. Harmillisesti keskustelu jäi kuitenkin lyhyeksi, kun aika loppui kesken.

Tilaisuudessa puhuttiin matalan kynnyksen keinoista puuttua opiskelijoiden ja henkilökunnan mielenterveysongelmiin ja muihin ongelmiin. Myös suorittamisen ja kilpailemisen kulttuurin muuttamisesta oli puhetta. Oma mielipiteeni on, että kaikki ongelmat ovat suoraa seurausta aiemmin tehdyistä taloudellisista päätöksistä. Vika on kilpailukapitalismissa, joka tunkee lonkeronsa sellaisiin paikkoihin, joihin se ei kuulu, esimerkiksi juuri kasvatus- ja koulutusmaailmaan. Päiväkotiryhmät ovat kestämättömän suuria ja erityisen tuen oppilaan laiminlyödään resurssien (lue: rahan) puutteessa. Yliopistokin tienaa elantoaan puskemalla valmistuneita ulos kiihtyvää tahtia. Kun henkilökunnan resurssit päiväkodeissa, koulutusmaailmassa ja sotepalveluissa ovat rajalliset, ei lasten/opiskelijoiden ongelmiin kyetä puuttumaan ajoissa.

Ongelmat kasaantuvat koko koulutuspolun ajan, ja usein romahdus tapahtuu sitten aikuisuuden kynnyksellä. Yliopisto on monelle nuorelle melkoinen muutos. Sen lisäksi, että edessä saattaa olla ensimmäinen muutto pois kotipaikalta ja itsenäistyminen arjessa, myös opinnot vaativat älyttömän määrän itseohjautuvuutta. Ei ihmekään, jos voimat loppuvat kesken. Uupumista tietenkin tukee kulttuuri, jossa hyvä opiskelija on aktiivinen ja mukana kaikessa mahdollisessa, ettei vain fomo pääse iskemään.

Tämä suorittamisen kulttuuri on kyllä tympeä juttu. Minä olen ollut omalla hyvinvointipolullani nelisen vuotta, ja edelleen yhteiskunnan kollektiivinen ääni joskus syyllistää minua valinnoistani: sinun pitäisi tehdä jotain hyödyllistä, alkaa vaikuttamaan ja osallistumaan, tehdä enemmän, pystyä siihen ja tähän… Osaan hiljentää sen äänen, ja toivoisin, että moni muukin pystyisi samaan eikä uupuisi mahdottomien vaatimusten alla. On väärin, että opiskelu tai työ, jonka pitäisi olla vain yksi elämän osa-alue, uuvuttaa ja sairastuttaa ihmisen.

Valitettavasti juuri nuoret ovat riskiryhmässä uupua muun muassa edellä mainittujen ongelmien takia. Lisäksi heitä ajavat synkät tulevaisuudennäkymät ja taloudellinen paine työskennellä opintojen ohessa. Nuoret eivät myöskään aina kykene aikuisten tavoin arvioimaan omia rajojaan tai sitä, ovatko työn tai opintojen vaatimukset asianmukaisia.

Voin sanoa suoraan, etten olisi kyennyt näihin opintoihin, jos olisin siirtynyt yliopistoon suoraan ammattikoulusta. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että yliopistosta saa paljon enemmän irti vasta hiukan vanhempana ja kokeneempana. Täysin vallalla olevan agendan vastaisesti tsemppaan nuoria ihmisiä pitämään välivuosia ja kokeilemaan jotakin muuta. Vuodet ovat parikymppisenä paljon pidempiä kuin nyt kolmekymppisenä. Kannattaa käyttää ne pitkät vuodet johonkin muuhun kuin suorittamiseen. Opiskella ja työskennellä ehtii sitten myöhemmin, eikä se tunnu yhtä pelottavalta raatamiselta, kun perustana on jonkin verran elämänkokemusta.

Valinnan vaikeus

Olen potenut viime aikoina massiivista kandiahdistusta. Olen kevään mittaan havahtunut siihen, että ensi lukuvuonna edessä on kanditutkielman teko, mikä tarkoittaa, että täytyisi valita kandin aihe (ja pääaine).

Olisipa kyseessä tosiaankin vain kandiahdistus, mutta oikeastaan stressi koskee koko tulevaisuutta. Koska olen alkanut pohtia tutkijan uran mahdollisuutta, haluaisin, että kandin aihetta olisi mahdollisuus laajentaa graduun, jopa väitöskirjaan saakka. Pitäisi siis valita tutkimusaihe, joka voi poikia lisää tutkimusta tai muita projekteja tai opetustehtäviä, joilla voisin tulevaisuudessa työllistää itseäni. Ja mikä tärkeintä, tutkimusaiheen tulee olla minua itseäni kiinnostava (mutta se ei sinällään ole suuri vaatimus).

Ajatuksissani kandin aihe tulee siis määrittämään tulevaisuuteni suunnan. Ei ihme, että stressaa. Nykyinen koulutukseni on viimeinen tilaisuuteni hankkia uusi ura; tämän jälkeen minulla ei enää ole enää varaa kouluttautua. Ala on intohimoni, ja koen että se on oman projektini ohella tärkein asia elämässä, ja siitä haluaisin siis myös repiä elantoni.

Ja nyt sitten itse tutkimusaiheen pohdintaan:

Minulla on tapana innostua uusista kursseista, mikä tarkoittaa sitä, että opintojen edetessä kandin (tai edes pääaineen) valinta on vain vaikeutunut. Viimeisimmäksi tässä keväällä innostuin nimistöntutkimuksesta, ja pyörittelin jopa mahdollisia tutkielman aiheita päässäni. Ehdotinkin nimistöntutkimuksen kurssin aikana tutkimusideaksi kasvispohjaisten, eläinperäisiä tuotteita korvaavien elintarvikkeiden tuotenimien tutkimusta. Minua kiinnostaisi myös kielelliseen valtaan liittyvä tutkimus, esim. eri sukupuolille kohdistettujen tuotteiden sukupuolittuneisuuden tutkiminen tai arvo- ja vastuullisuusmarkkinointi yritysten ja tuotteiden nimissä (esim.”luonnonystävän”, ”vihreä” ja ”eko” -liitteiset yritysten ja tuotteiden nimet).

Valitettavasti minulla ole kauhean suurta intohimoa yritystoiminnan tutkimiseen yhteistyössä yritysten kanssa, eikä kiinnostusta tutustua esimerkiksi markkinointiin, mistä varmasti olisi hyötyä tässä ideassa. Tutkimusaiheen olisi tietenkin hyvä olla sellainen, josta minulla on jo pohjatietoa. Opiskelen siis suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä sivuaineina karjalaa ja sosiologiaa.

Olen koonnut 2 sivua pitkän listauksen mahdollisista kandinaiheista suomen kielessä tai kirjallisuudessa. En ala julkaisemaan koko listaa tässä, mutta sitä analysoituani tulin siihen tulokseen, että oikeastaan minulla on tietty hallitseva, itseäni kiinnostava näkökulmaa kieleen ja kirjallisuuteen aiheesta riippumatta: historiallinen ja yhteiskunnallinen näkökulma, erityisesti valtaan liittyvät kysymykset. Sosiologiasta sivuaineena saakin varmasti mielenkiintoista näkökulmaa lähes mihin tahansa tutkimusaiheeseen.

Historiallisen kiinnostuksen vuoksi haluaisin opiskella sivuaineena myös (Suomen) historiaa, mutta en usko, että minulla on siihen aikaa ainakaan kandiopintojen aikana.

Olisi kiinnostavaa tehdä myös karjalaan liittyvää tutkimusta, sillä se on paikallinen erikoisuus ja vasta nyt rakentumassa kunnolla oppiaineeksi. Karjalan maantieteellinen ja paikallishistoriallinen läheisyys itseen tekee siitä varmaankin niin kiinnostavan aiheen. Paikallisen historian lisäksi siinä kiinnostaa kulttuuri, kielen oppiminen, kielen historialliset vaiheet ja kielten sukulaisuus. Karjalaan liittyvät vahvasti myös valtakysymykset, sekä historialliset että kielellisiin oikeuksiin liittyvät sellaiset.

Ehkä täytyy suunnata amanuenssin puheille näine ajatuksineni viimeistään syksyllä.

Olen myös osallistunut pariin työelämäesittelyyn sitten viime kirjoittaman. Aiemmin keväällä järjestetty Humanisti Huipulle -tapahtuman yritysesittely ei antanut paljoakaan. Ehkä en innostunut, koska bisnesmaailma, konsultointi ja rahoitusala eivät ole koskaan olleet lähellä sydäntäni.

Sen sijaan Täkyn Excursion järjestämässä esittelyssä oli erittäin mielenkiintoinen viestintätoimisto Ellun kanat. Tämän muutostoimiston tarkoitus on auttaa yrityksiä viestintästrategiassa, mutta se auttaa toimijoita myös ottamaan yhteiskunnallista vastuuta, esimerkiksi tekemään ilmastotekoja ja viestimään vastuullisuudestaan.

Ellun kanojen idean vuoksi puhe sivusi paljon politiikkaa. Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta enemmän tai vähemmän aktiivisesti, ja tällä hetkellä ehdolla kuntavaaleissa. Seuraan toista Ellun kanoja esitellyttä työntekijää, Suvi Auvista, somessa. Auvisen esittämät ajatukset olivat samansuuntaisia kuin omani: kielellä on valtavaa voimaa muokata maailmaa. Minua puhutteli myös taustalla vallitseva ajatus muuttaa kuluttajien sijaan yrityksiä, kun mietittiin ilmastokriisin torjuntaa. Ellun kanojen työn eettinen pohja oli lähellä omaani; työn, jota tulen tekemään täytyy olla yleishyödyllistä (tai ei ainakaan haitallista).

Tykkään ideoida, muotoilla, editoida ja oikolukea erilaisia tekstejä, ja Ellun Kanojen esittelemä työnkuva vaihtelevissa projekteissa tekstin ja ajattelun rajamailla kuulosti sopivan ratkaisukeskeiseltä, vaihtelevalta ja kiinnostavalta, mutta kenties hieman pirstaleiselta ja kiireiseltä.

Joka tapauksessa on mielenkiintoista kuulla työllistyneiden humanistien tarinoita. Vähän väliä pääsee innostumaan, että ahaa, tällaistakin työtä on olemassa. Ehkä löydän vielä paikkani, ja urapolkuni johtaa johonkin.