Työelämää (ja toivottavasti myös hyvinvointia) kohti

Hyvinvointiteemalla jatketaan tänäkin vuonna. Sitten viime kirjoittaman olen ilmoittautunut mukaan YTHS:n opiskelijaraatiin ja saanut ainejärjestön hallituksessa juuri ne pestit, jotka halusin, eli lehden päätoimittajan lisäksi minusta tuli edunvalvoja. Päätin myös lähteä mukaan humanistisen osaston työelämäyhteistyön opiskelijaryhmään, sillä uudenlaisen työkokemuksen lisäksi haluaisin jollain tavalla olla mukana tuottamassa uusille humanistiopiskelijoille sellaista uranäkymiä avartavaa kokemusta, jonka itse sain Humus-hankkeen ansiosta.

Vuoden alku on siis sisältänyt ja tulee sisältämään paljon kokouksia, perehdytyksiä ja koulutuksia. Aikataulu on yllättävän täysi, vaikka en ole aloittanut yhtään uutta kurssia! Podcast-kurssin (joka sekin on melko projektimuotoinen) lisäksi olen jatkanut karjalan sanalipputyötä. Keväälle en varaa kuin yhden tai kaksi uutta kurssia, sillä maisteriopinnot alkavat olla gradua lukuun ottamatta loppusuoralla. Vaikka kiinnostavia kursseja on tarjolla, tuntuu tärkeältä pitää työmäärä kevyenä, jotta ehdin huilata rankan syksyn jälkeen ennen kevään työharjoittelua. Sitä paitsi valmistumisen jälkeen on aivan mahdollista suorittaa opintoja, jotka nyt jäävät käymättä. Siksi olen päättänyt omistaa ajan ennen gradua kaikenlaisille työelämäkuvioille.

Tähän vuodenaikaan herätysvalo ja kirkasvalo ovat ystäviä.

Olen aika innoissani tulevasta työharjoittelusta! Sovimme eilen harjoittelun ohjaajan kanssa, että pääsen työssäni analysoimaan kyselytuloksia sekä raportoimaan ja viestimään niistä. Työssä pääsen tutustumaan paikalliseen järjestökenttään ja järjestötyöhön. On mukava päästä hyödyntämään sekä suomen kielen että sosiologian opinnoissa oppimaani. Esimerkiksi kyselytulosten analyysi ja Excelin käyttö eivät tule aivan puskista. Lisäksi saan opetella Webropol-työkalun käyttöä ja kokeilla viestintään liittyviä tehtäviä, kuten kyselyn tulosten esittelyä yleisölle.

Tulosten esittelystä puheen ollen ensi kuun alussa minun on tarkoitus mennä Kiveli-hankkeen aloitustapahtumaan esittelemään lyhyesti kandidaatintutkielmani tuloksia. Odotan tilaisuutta jännityksellä (vaikka en ole omasta puheenvuorostani niinkään innoissani kuin kauhuissani). On mukava päästä tapaamaan tutkijoita ja kuulla, miten hankeen on tähän mennessä suunniteltu etenevän.

Kandiopintojen päätelmät

Tänään onkin hyvä päivä kirjoitella pohdintoja siitä, miten elämä on kolmen opiskeluvuoden aikana muuttunut. Vietin nimittäin iltapäivän Humanistit uudistuvassa työelämässä -hankkeen päätöstilaisuudessa. HUMUS-hanke on ollut käynnissä koko sen ajan, jonka olen opiskellut yliopistossa, ja olen osallistunut muun muassa sen järjestämiin työelämätapahtumiin. Hankkeen päätöstilaisuudessa saimme kuulla työelämän, maakunnan ja yliopiston edustajien puheenvuoroja ja paneelikeskustelua.

Vaikka HUMUS-hankkeen järjestämät työelämätapahtumat ovat avartaneet ajatustani humanistin työstä, yllätyin siitä, miten negatiivinen kuva itselläni edelleen oli humanistien (siis erityisesti generalistien) työllistymisestä.  Antero Puhakan humanistien työllistymisestä kokoamat tilastot muuttivat ajatustani: asiantuntijat ja erityisasiantuntijat näyttävät työllistyvän yllättävän hyvin.

Tapahtumassa tuli vahvasti esille se, että työelämä kaipaa humanistien erityisosaamista. Tämä erityisosaaminen koostuu taidoista, jotka usein sivuutetaan, joita pidetään itsestäänselvyyksinä tai toisarvoisina: muun muassa vuorovaikutustaidoista, viestintäosaamisesta, tekstien ja suurten kokonaisuuksien hallinnasta, empatiasta ja hyvästä johtajuudesta. Joskus pääsee itseltänikin unohtumaan, kuinka hyödyllistä on hallita monia noista osa-alueista.

Oli kiinnostavaa kuulla työelämän edustajien ajatuksia hankkeesta. Hanke tuntui muuttaneen myös heidän kuvaansa humanisteista ja humanistisesta osaamisesta. Pääsinpä juttelemaan tilaisuudessa myös Joensuun kauppakamarin edustajan kanssa. Oli mukava saada kannustusta ja päästä reflektoimaan sitä, millainen oma urapolku ja opintopolku on ollut.

Tuo juttutuokio innosti minut miettimään tarkemmin yliopisto-opintojen merkitystä elämässäni. Kolmessa vuodessa on tapahtunut paljon. Hain yliopistoon päädyttyäni työelämässä burnoutin partaalle. Kun aloitin opinnot syksyllä 2019, koko yliopistomaailma oli minulle tuntematon. Edellisistä opiskeluista oli vierähtänyt aikaa, ja aluksi minua jännitti, jaksanko opiskella täyspäiväisesti. Unelma-ala ja kiinnostavat aiheet imaisivat kuitenkin heti mukaansa.

Opintojen alusta asti epäilin suunnitelmaani opiskella opettajaksi. Niissä hommissahan olin väsynyt, eikä pedagogiikka kiinnostanut niin paljon kuin monet muut tieteenalat. Päädyin opiskelemaan pedagogisten sijaan sosiologiaa, karjalan kieltä ja kulttuuria sekä venäjää. Nyt olen erittäin tyytyväinen valintaani jättää pedagogiset opinnot hautumaan.

Itsetuntemukseni on parantunut kolmen vuoden aikana huimasti. Koronapandemia on siltä osin ollut minulle suuri onnenpotku (tunnustan etuoikeuteni). Viimeistään etäopiskeluaika auttoi tiedostamaan, etten ole muuten vaan burnout-herkkä, vaan minut väsyttää pääasiassa sosiaalinen kuormitus ja aistikuormitus. Saatan työskennellä rauhallisessa ympäristössä tekstien parissa tuntikausia päivässä väsymättä, etenkin jos saan itse päättää työskentelyaikani. Uratavoitteekseni onkin tullut löytää sellainen työnkuva, jossa minun ei tarvitse pelätä väsymistä.

Kuten HUMUS-hankkeen päätöstilaisuudessa muille kerroin, tuntuu että opintojen alussa olin näköalattomassa häkissä, jossa tulevaisuuden ainoa työllistymismahdollisuus oli opettajaksi ryhtyminen. HUMUS-hankkeen työelämäesittelyt ovat muuttaneet näkökulmaa perusteellisesti. Päätöstilaisuudessakin tuli ilmi, että työelämän edustajat ehkäpä yliarvioivat opiskelijoiden tietoja työllistymismahdollisuuksista ja työelämästä. Taloudellisen turvan hakemista ei keskusteluissa oikeastaan käsitelty, vaikka se on aika oleellinen asia, kun opiskelija miettii uravalintaansa.

Olen itsekin turvallisuushakuinen ihminen, mutta taloudelliselta kannalta minulla on erilainen vapaus moneen muuhun verrattuna. En esimerkiksi joudu miettimään rahan riittämistä perheen perustamiseen tai asunnon hankintaan. Mutta olen kyllä tyytyväisempi ja rauhallisempi silloin, kun tulevaisuudensuunnitelmat (tai ainakin tulevaisuuden mahdollisuudet) ovat jollain tasolla selvillä.

Nyt olen siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että kandidaatintutkielman tekeminen on avannut oven kielen ja luokan tutkimukseen. Kieli ja luokka -tutkimusverkosto (jolta sain kandini aineiston ja aiheen) on nimittäin saanut rahoitusta ensi vuonna Pohjois-Karjalassa alkavalle hankkeelle. Näyttää siltä, että tuleva gradun teko sijoittuu ajallisesti melko mainioon hetkeen. Ehkäpä hanke johtaa minut tutkimustyön pariin pidemmäksikin aikaa.

Vaikka tutkijan työ vetää puoleensa, ei unelma omasta kirjaprojektista ole kadonnut mihinkään. Tämä kesä tuntuu ikään kuin viimeiseltä mahdollisuudelta edistää omaa projektiani ennen maisteriopintoihin uppoutumista. Siispä en ole varannut tälle kesälle ylimääräisiä opintoja, töitä tai harjoitteluita.

Elämä tuntuu tällä hetkellä melko hyvältä ja tasapainoiselta. Stressi on väistynyt sitä mukaa, kun olen saanut kevään opintoja purkkiin. Vielä viimeinen iso suoritus on jäljellä: kandidaatintutkielma on tarkoitus palauttaa sunnuntaina. Sitä voi jo vähän juhlistaakin!

Loppusuoralla

Tuntuu kuin viimeisimmästä kirjoituksesta olisi pitkäkin aika; parin kuukauden aikana olen muuttanut, ja opintojen tilanne on aivan erilainen. Kandintutkielma alkaa nimittäin olla loppusuoralla (kuten muutkin opinnot), ja valon lisääntyminen on tuonut energiaa, jolla lukukauden jaksaa paahtaa loppuun.

Sain maaliskuussa anottua tutkielman seminaarikäsittelylle hiukan lisäaikaa, ja kuroin kiinni muuttoon ja prokrastinaatioon kuluneen ajan. Hiukan keskeneräinen työni käsiteltiin eilen seminaarissa, ja sain paljon palautetta, jonka avulla on helpompi jatkaa työskentelyä tutkielman parissa.

Kaiken kaikkiaan kandin tekeminen on vaikeuksista huolimatta ollut antoisaa. Toivon, että voisin tulevaisuudessa toimia tutkimustyön parissa. Tämä harjoitustyö on opettanut minulle paljon muun muassa seuraavista asioista:

·      Keskeneräisyyden sietäminen

Diskurssianalyysi ei todellakaan ole suoraviivainen menetelmä. Siinä hyödynnetäänkin hermeneuttisen kehän ajattelua, jossa kokonaisuus saa merkityksensä osien kautta, ja osat kokonaisuuden kautta. Esimerkiksi varsinaiset konkreettiset menetelmät saatoin valita vasta, kun olin tutustunut tutkimusaineistoon ja teoriaan, joiden avulla aloin hahmottaa aineistosta jotain oleellista. Aineistolähtöisessä tutkimuksessa on lisäksi ollut pakko opetella sietämään sitä, ettei aluksi tiedä, mihin suuntaan tutkimus on menossa.

·      Palautteen ja keskustelun merkityksen arvostaminen

Olen varsinkin nuorempana ollut luonteeltani sellainen, etten mielelläni ole esitellyt itselleni tärkeitä kirjallisia tuotoksia toisille ihmisille. Opintojen aikana, ja varsinkin nyt kandiseminaareissa olen huomannut, että ammattilaisten ja vertaisten palaute on äärimmäisen tärkeää. Kun on tuijottanut omaa työtään joka päivä viikkojen ajan, tulee välillä sellainen olo, ettei ole aavistustakaan, mistä aloittaisi, mitä kannattaisi tehdä ja onko missään aiemmin tehdyssä mitään järkeä. Oma työ saattaa helposti jumiutua, mutta toisten antama konkreettinen palaute auttaa pääsemään eteenpäin. Ehkä tämä kokemus madaltaa myös lähivuosina edessä olevaa kynnystä tarjota tekstejäni kustantajalle. Olen tyytyväinen, että olen päässyt lukemaan ja arvioimaan toisten tutkielmia. Ryhmämme tutkimusaiheet ovat erilaisia, ja on kiinnostavaa oppia uutta sellaisista suomen kielen alueista, joihin ei ole itse juuri perehtynyt.

·      Rajaaminen

Tutkimuksen tekeminen on sen verran uutta, että aikatauluttaminen on välillä tuottanut vaikeuksia. Olen oppinut, että pelkälle pohdiskelulle on annettava aikaa, sillä tutkimuksen oivallukset eivät synny pakottamalla. Esseillä ja muilla töilläni on usein tapana paisua, ja niinhän se kävi kandinkin kanssa. Minun oli vaikea valita olennaisia lähdeteoksia, etenkin koska aihe on sellainen, josta aiempaa tutkimusta ei ole. Käytin paljon aikaa teosten lukemiseen, ja jouduin harjoittelemaan tietynlaiseen asiassa pysymiseen. Lukeminen tiedonhakun vuoksi on hyvin erilaista toimintaa kuin vaikkapa tietyn teoksen pänttääminen tenttiin. Tarkoitus on kuitenkin etsiä tietoa rajatusta aiheesta, ja monia teoksia ja teosten osia joutuu jättämään lukuaikataulun ulkopuolelle. Luin ja tein muistiinpanoja monista sellaisista aiheista, joita en lopulta tarvinnut tutkimuksessani. Niistä saattaa kuitenkin olla hyötyä myöhemmin,kun jatkan aiheen parissa. Ja ehkäpä osaan jatkossa rajata aiheeni tiukemmin.

Nyt on aika pitää pieni tauko tutkielmasta ja tehdä muita rästiin jääneitä kursseja. Tauon jälkeen aion tehdä työhön ehdotetut muutokset ja pyytää vielä kandin aiheen tarjonnutta professoria antamaan palautetta työstä. 

Kandimietelmiä

Kaamosmasennus on väistynyt valon lisäännyttyä, mutta kandin tekeminen on ollut melkoista viivyttelyä. Alkaa tuntua, että minulla on tällä hetkellä liikaa itsenäisesti ja kirjoittamalla suoritettavia kursseja. Olen aloittanut sukupuoli ja kieli -esseen tekemisen uudestaan, ja valitettavasti sosiologian teoriakirjallisuus -kurssi, jonka olisin halunnut suorittaa kirjatenttinä, oli sivuaineopiskelijalle mahdollinen vain oppimispäiväkirjasuorituksena. Lisäksi ensi kuussa koittaa jälleen kerran muutto, jonka järjestelyt vievät aikaa ja energiaa.

Kandin pohjatyö on kuitenkin edennyt. Olen tammikuun aikana lueskellut paljon aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja tehnyt muistiinpanoja. Suomalainen asennetutkimus ja murretutkimus ovat tulleet tutummaksi. Lisäksi olen lukenut esimerkiksi englanninkielisiä tutkimuksia luokkien puhetapojen erosta. Seuraavaksi olisi tarkoitus tutustua syvemmin suomalaisen luokkarakenteen tutkimukseen ja luokkateorioihin sekä asennetutkimuksen lähtökohtiin. Onneksi sukupuoli ja kieli -kurssi sekä sosiologian kurssi tukevat jonkin verran kandia – ja toisin päin.

Tutkimuskirjallisuuden lisäksi olen tutustunut myös menetelmiin, ja aineiston ja tutkimuskysymysten lähestyminen diskurssianalyyttiselta pohjalta tuntuu hedelmälliseltä. Diskurssintutkimuksessa aineisto on väline tutkia jotakin suurempaa ilmiötä, tässä tapauksessa käsityksiä luokan ja kielen suhteesta. Diskurssintutkimus ponnistaa sosiaalisesta konstruktivismista, joka näkee merkitysten olevan etupäässä sosiaalisesti kielenkäytössä rakentuvia. Diskurssinäkökulma siis kysyy, mitä kielellä yritetään rakentaa; tutkielmani kannalta tämä tarkoittaa sen selvittämistä, millaisilla kielellisillä keinoilla kielen ja luokan sidonnaisuutta rakennetaan, ja millaisia merkityksiä kielen ja luokan suhteeseen liitetään.

Diskurssintutkimuksessa monitahoinen konteksti voi merkitä kaikkea toisista teksteistä yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Tutkielmani kannalta oleellisia konteksteja ovat esimerkiksi luokkien murros sekä kieliasenteet. Aion tutustua myös historialliseen kontekstiin eli siihen, miten luokkien ja kielten suhdetta on käsitetty vuosikymmeniä aiemmin. Tutkimus, eli aineistonkeruu ja -käsittely on myös konteksti. Ottamalla aineiston tausta tarkasteltavaksi tutkielmassani minun olisi mahdollista kehittää kyselytutkimusta kielen ja luokan suhdetta selvittävänä aineistonkeruumenetelmänä.

Diskurssintutkimus on myös keskustelua muiden kanssa: ja sitä olenkin tutkimustyötä harjoitellessa kaivannut, keskustelua ja uusia näkökulmia. Onneksi huomenna on kandiseminaari, ja tarkoitus olisi myös pitää palaveria professorin kanssa.

Aineiston Excel-muoto vaikeuttaa konkreettista käsittelyä, mutta joitakin teemoja kyselyn vastuksista olen kuitenkin hahmotellut mielessäni ja paperilla. Onneksi pian alkaa tilastokurssi, jossa Excel-taidot toivottavasti harjaantuvat sen lisäksi, että pääsen piiiiitkästä aikaa tekemään jotain erilaista. Minusta tuntuu, että tarvitsisin aineiston lajittelua varten jonkin koodausohjelman, jotta näkisin, esiintyvätkö ajattelemani teemat vastauksissa niin usein kuin mututuntumalla ajattelen. Aineiston koko ainakin vaikuttaa riittävältä; laadullisessa analyysissa aineiston määrää tärkeämpi on saturaatio, eli se, että samansuuntaiset ilmiöt alkavat toistua aineistossa.

Katsotaan, mitä tästä tulee! Kaikki tuntuu vielä melko epäselvältä, mutta sekin taitaa olla yksi diskurssianalyysille ominainen juttu.