20. tammikuuta 2023

Työelämää (ja toivottavasti myös hyvinvointia) kohti

Hyvinvointiteemalla jatketaan tänäkin vuonna. Sitten viime kirjoittaman olen ilmoittautunut mukaan YTHS:n opiskelijaraatiin ja saanut ainejärjestön hallituksessa juuri ne pestit, jotka halusin, eli lehden päätoimittajan lisäksi minusta tuli edunvalvoja. Päätin myös lähteä mukaan humanistisen osaston työelämäyhteistyön opiskelijaryhmään, sillä uudenlaisen työkokemuksen lisäksi haluaisin jollain tavalla olla mukana tuottamassa uusille humanistiopiskelijoille sellaista uranäkymiä avartavaa kokemusta, jonka itse sain Humus-hankkeen ansiosta.

Vuoden alku on siis sisältänyt ja tulee sisältämään paljon kokouksia, perehdytyksiä ja koulutuksia. Aikataulu on yllättävän täysi, vaikka en ole aloittanut yhtään uutta kurssia! Podcast-kurssin (joka sekin on melko projektimuotoinen) lisäksi olen jatkanut karjalan sanalipputyötä. Keväälle en varaa kuin yhden tai kaksi uutta kurssia, sillä maisteriopinnot alkavat olla gradua lukuun ottamatta loppusuoralla. Vaikka kiinnostavia kursseja on tarjolla, tuntuu tärkeältä pitää työmäärä kevyenä, jotta ehdin huilata rankan syksyn jälkeen ennen kevään työharjoittelua. Sitä paitsi valmistumisen jälkeen on aivan mahdollista suorittaa opintoja, jotka nyt jäävät käymättä. Siksi olen päättänyt omistaa ajan ennen gradua kaikenlaisille työelämäkuvioille.

Tähän vuodenaikaan herätysvalo ja kirkasvalo ovat ystäviä.

Olen aika innoissani tulevasta työharjoittelusta! Sovimme eilen harjoittelun ohjaajan kanssa, että pääsen työssäni analysoimaan kyselytuloksia sekä raportoimaan ja viestimään niistä. Työssä pääsen tutustumaan paikalliseen järjestökenttään ja järjestötyöhön. On mukava päästä hyödyntämään sekä suomen kielen että sosiologian opinnoissa oppimaani. Esimerkiksi kyselytulosten analyysi ja Excelin käyttö eivät tule aivan puskista. Lisäksi saan opetella Webropol-työkalun käyttöä ja kokeilla viestintään liittyviä tehtäviä, kuten kyselyn tulosten esittelyä yleisölle.

Tulosten esittelystä puheen ollen ensi kuun alussa minun on tarkoitus mennä Kiveli-hankkeen aloitustapahtumaan esittelemään lyhyesti kandidaatintutkielmani tuloksia. Odotan tilaisuutta jännityksellä (vaikka en ole omasta puheenvuorostani niinkään innoissani kuin kauhuissani). On mukava päästä tapaamaan tutkijoita ja kuulla, miten hankeen on tähän mennessä suunniteltu etenevän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti