Suomalaisen kirjallisuuden historia ja klassikot

Kävin länsimaisen kirjallisuuden historia ja klassikot -kurssin syksyllä ja suomalaisen kirjallisuuden historian ja klassikot nyt keväällä. Molemmat kurssit etenevät samalla kaavalla. Teoksista järjestettiin pienessä ryhmässä lukupiiri ja lopuksi kirjoitettiin essee yhdestä kurssilla käsitellystä teoksesta.

Suomalainen kirjallisuus on kehittynyt Euroopan mittakaavassa varsin myöhään ja saanut vaikutteensa eurooppalaisista aatteista ja tyylisuunnista. Ennakoin siis syksyllä viisaasti, kun aloitin länsimaisen kirjallisuuden kurssista.

Muuhun länsimaiseen kirjallisuuteen verraten suomalaisesta kirjallisuudesta erottuvat omaleimaiset, toistuvat teemat, kuten kansakuvaus ja luontokuvaus. Katsaus suomalaiseen kirjallisuuteen olikin hieman länsimaista syväluotaavampi, sillä yhteen kansaan keskittyvänä se loi kronologisen jatkumon, jota oli helppo seurata. Totta kai se auttoi, että samaistuu kieleen ja kulttuuriseen kontekstiin ja tuntee Suomen historiaa.

Suureksi avuksi kurssilla oli Kai Laitisen teos Suomen kirjallisuuden historia, joka toimi kurssilla klassikkoteosten ja tyylisuuntien historian tietopankkina.. Teos on melkoinen tiiliskivi, mutta antaa kirjallisuuden kehityksestä ja eri tyylikausista hyvän yleiskuvan kronologisessa järjestyksessä. Teoksessa kerrotaan suomalaisen kirjallisuuden historiasta laajemmin kuin kurssilla. Klassikkokurssi alkoi Runebergistä, Snellmanista ja Lönnrotista, joiden tuotannosta muodostui pohja suomalaiselle kaunokirjalliselle kulttuurille ja kansalliselle heräämiselle. Suomalaista kirjallisuutta oli toki ennen heidän työtään, mutta suurin osa siitä oli uskonnollista tai tietokirjallisuutta. Karjalan kielen kääntäjät ovat nykyään pitkälti samanlaisessa tilanteessa kuin nuo kirjailijat ja suomentajat 1800-luvulla: Kielen normit eivät olleet vakiintuneet, ja aineiston puutteessa piti keksiä paljon uudissanoja. Ei ollut rinnakkaistekstejä, joista saada vaikutteita. Kirjallisen kulttuurin elvyttäjällä tai sen aloittajilla on valtava vastuu ja vaikutus myöhempiin teksteihin, mutta myös mahtava tilaisuus käyttää luovuutta. Mielenkiintoista!

Minusta on kiehtovaa se, miten suuresti kirjallisuus ja taide ovat vaikuttaneet kansalliseen heräämiseen. Vänrikki Stoolin ja Kalevalan aikaan Suomen itsenäisyys oli vielä kaukainen haave, mutta kansallisen hengen ja identiteetin luominen oli jo alkanut. Kansallista heräämistä edesauttoi lehdistön avulla filosofi Snellman, jolla oli mm. filosofinen teoria suomenkielisestä kansalliskirjallisuudesta.

Täytyy myöntää, että suomalaisen kirjallisuuden kurssin kansallisromantiikka-realismi-modernismi-jatkumossa kiinnostukseni koskee kahta ensimmäistä tyylisuuntaa. Modernismista on vaikeampi saada kiinni, sillä se on hyvin vaihtelevaa ja käsittää yksinkertaisesti paljon enemmän teoksia. Modernismissa minua kiinnostavat eniten Suomen vähemmistökielien kirjallisuusklassikot, mutta niitä ei käsitellä tällä kurssilla, jonka uusin teos taisi olla 80-luvulta.

Nyt klassikkokurssien jälkeen huomaan olevani erityisen kiintynyt 1800-luvun lopun kirjallisuuteen. Syynä lienee se, että siinä ilmenee kaunokirjallisuuden maailmaa muuttava luonne parhaimmillaan. Kansallisromanttisilla teoksilla luotiin suomalaista identiteettiä ja kansallista yhtenäisyyttä. Realismi taas otti kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Esimerkiksi Minna Canth sai teoksillaan joudutettua lakimuutoksia, jotka paransivat naisten asemaa Suomessa.

Viimeistelen tässä juuri kurssiin kuuluvaa esseetä Minna Canthin ja Juhani Ahon teosten naiskuvasta. Esseeni näkökulma on hyvin samanlainen kuin länsimaisen kirjallisuuden Dostojevski-esseen. Koska kirjastot ovat kiinni ja lähteet kiven alla, tämä essee jää Dostojevskiin verrattuna pintaraapaisuksi. On ollut kuitenkin aivan eri tasolla mielenkiintoista tutustua kirjailijoihin, jotka ovat eläneet ja vaikuttaneet omilla kotikonnuillani.

Koska kiinnostuskiikarini ovat kiinnittyneet historiaan ja yhteiskunnallisuuteen, ryhmätyöskentelystä tuli tällä kurssilla entistäkin antoisampi tapa tutustua teoksiin. Muut ryhmäläiset avasivat näkökulmaa esimerkiksi kieleen, kerrontaan, juoneen, henkilöhahmoihin tai symbolismiin. Myös toisten ryhmäläisten esseitä lukemalla sai uusia oivalluksia ja uutta tietoa.

Suomalaisen kirjallisuuden historia ja klassikot on yleissivistävä kurssi, jota voi suositella myös muille kuin kirjallisuuden opiskelijoille. Se muuttaa mielikuvaa paitsi suomalaisesta kirjallisuudesta, myös suomalaisuudesta ja Suomen historiasta.

Antia taide yhteiskunnassa ja kulttuurissa -kurssilta 2

Vielä vähän lisää taiteen tehtävistä ja taidejärjestelmästä.

Kansallinen herääminen


Taiteella on ollut erilaisia tarkoituksia, joista merkittävänä voi pitää sen yhteyttä kansalliseen heräämiseen 1800-luvun Euroopassa. Suomessa kansallinen herääminen nosti kiinnostuksen omaa kieltä kohtaan: sanomalehdistö ja kirjallinen kulttuuri syntyivät ja nykyaikaisen taide-elämän rakenteet saivat alkunsa. Esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura perustettiin jo 1831! Suomi oli 1800-luvun ajan Venäjän vallan alla, joskin autonomisena suuriruhtinaskuntana. Venäjän hallitsijavaihdokset ja lopulta helmikuun vallankumous vuonna 1917 vaikuttivat siis suuresti Suomen asioihin.


Kansallista heräämistä on käsitelty myös suomalaisen kirjallisuuden historia ja klassikot -kurssilla. Runebergiä, Snellmania ja Lönnrotia voi pitää suomalaisen kansallisen heräämisen kannalta merkittävänä kolmikkona. Kyseiset herrat opiskelivat samaan aikaan Turun yliopistossa ja olivat ystäviä. He jatkoivat romantikkojen työtä, ja heidän tuotannostaan muodostui pohja suomalaiselle kirjalliselle kulttuurille. Esimerkiksi klassikkokurssin lukemistoon kuuluvat Kalevala ja Vänrikki Stoolin tarinat pyrkivät kiteyttämään suomalaisuuden hengen ja luomaan yhteistä suomalaista mytologiaa. Lönnrot on muuten vastuussa myös tämänhetkisen pääaineeni nimestä: hän kehitti sanan "kirjallisuus" edellä mainitun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran nimeä varten.


Taiteen tarkoitus kansalliskulttuurin ja yhtenäisyyden rakentajana alkoi hiipua vasta toisen maailmansodan jälkeen. Ehkä on ihan ymmärrettävää, että kansallismielisyys meni yleisesti pois muodista, kun natsi-Saksan julma totuus paljastui.

Taidejärjestelmä


Kuten jo aiemmassa postauksessa kävi ilmi, taidejärjestelmä on modernissa maailmassa eriytynyt omaksi järjestelmäkseen. Järjestelmäteorian mukaan taiteella on omat sisäiset normit, oma tehtävänsä yhteiskunnassa ja omaleimainen maailman hahmotustapa. Taide on eriytynyt omiksi organisaatioikseen, joilla on vain taiteeseen liittyviä tehtäviä. Näiden seikkojen perusteella sen voi nähdä itsenäisenä järjestelmänä.


Taidejärjestelmän rakennetta voidaan analysoida lajikohtaisesti, funktion perusteella tai statuksen perustella. Kun ajatellaan lajeja, taidejärjestelmä muodostuu erilaisista lajien osajärjestelmistä, kuten kirjallisuus, musiikki, tai visuaaliset taiteet. Funktion eli tehtävän perusteella taidejärjestelmän voi jakaa esimerkiksi tuotantoon, välitykseen ja vastaanottoon. Vielä spesifimmin taiteen kenttää voi jakaa rooleihin: taiteilijat, rahoittajat, kustannustoimittajat, galleristit, kriitikot, palkitsijat tai taidepolitiikan edustajat. Status- tai valtajaottelu puolestaan kertoo, miten taide jaetaan valtavirtaan ja marginaaliin ja kuka sen siten jakaa.

Tunnettu filosofi Michael Foucault puhuu diskursiivisesta vallasta. Esimerkiksi joukkoviestimillä on diskursiivinen valta siihen, mitkä asiat pääsevät yhteiskunnassa julkisen huomion kohteeksi ja miten näistä asioista puhutaan. Samoin voi ajatella, että taide pääsee statusasemaan vasta, kun jollakin on valta arvottaa se sinne. Taiteesta onkin aina määrännyt eliitti, joka päättää, mikä on taidetta.


Taiteessa oli pitkään kyse sen esteettisestä funktiosta, eli sen kyvystä herättää ihmisessä tietynlainen mielihyvän kokemus. Taidetta siis arvotetaan sen tuottaman subjektiivisen kokemuksen (esim. kaunis/ruma) perusteella. Lingvisti ja filosofi Jan Mukarovskyn mukaan taiteessa hallitsee juuri esteettinen funktio. Sovelletut taiteet, kuten käsityöt tai arkkitehtuuri erotettiin perinteisesti taiteesta sillä ajatuksella, että niillä on esteettisen lisäksi myös käytännöllinen funktio.


Tämä esteettinen taideteoria ei kuitenkaan päde aina esimerkiksi kirjallisuuteen, jota voi ajatella myös erityislaatuisen tiedon tuottajana tai yhteiskunnallisena arvioijana. Lisäksi monet (post)modernit teokset ovat nousseet esteettistä taidekäsitystä vastaan. Tässäpä eräs kurssin luennoitsijoiden lempiteos, Duchampin pisoaari. Liekö niin, että taiteen tehtävä ei ole enää olla kaunista, vaan herättää ajatuksia?

Taidetta on tietenkin monenlaista, eikä esteettinen funktio ole suinkaan kadonnut. Taiteen käsite on jatkuvasti laajentunut ja yhä uudet alat lasketaan taiteeksi. 1990-luvulla perinteiset erottelut taiteen ja kaupallisuuden tai taiteen ja viihteen välillä katosivat uudenlaisen markkinataloudellisen kulttuuripolitiikan myötä. 

Uudet kurssit

Neljä uutta kurssia on alkanut sitten viime kirjoittaman. Lisäksi taide yhteiskunnassa ja kulttuurissa jatkuu, ja myöhemmin keväällä on luvassa puheviestinnän kurssi ja lyhyt viron kurssi. Mahdollisuus olisi myös osallistua ruotsin tutkintokurssille, koska varasijalla olijoista muodostettiin uusi ryhmä. Kurssi on valitettavasti kuulemani mukaan kello 8 torstaina (jolloin seuraava luento on kello 2) ja perjantaina (joka muuten olisi vapaapäivä), joten yritän ensin ottaa selvää kesäopintomahdollisuudesta. Kurssitarjotin on muutenkin melko täysi. Tässäpä mietteitä alkaneista kursseista.

Kielenhuolto, tekstit ja kirjoittaminen sisältää pieniä viikkotehtäviä ja ryhmätyöskentelyä. Olen innoissani, kun pääsen tekemään eri tekstilajeja kokeilevia lyhyitä tehtäviä. Ne ovat suorastaan rentouttavia. Kurssin harjoitustuntien 80-prosenttinen läsnäolopakko on vähän tympeä, koska muutamat kielenhuollon aiheista kuulostavat tarpeettomilta. Arvelen, että kurssi on kevään helpoimmasta päästä, koska suuria lopputöitä ei ole. Ensimmäinen tehtävä oli kirjoittaa pohdinta omasta kirjoitusprosessistaan ja itsestään kirjoittajana. Lisään tekstin blogiin erillisenä julkaisuna.

Äänne- ja muoto-opissa paneudumme suomen kieleen kielitieteen peruskurssilta tutulla termistöllä. Kurssi lohkaisee suuren osan viikosta luennoilla ja harjoitustunneillaan, mutta toisaalta oletan, että kurssin sisältö on myös helposti omaksuttavissa harjoitusten myötä. Ainakin samaan tapaan edennyt lauseopin kurssi toimi hyvin. Saapa nähdä, mitä harjoitukset pitävät sisällään. Ainakin nyt menneet pari luentoa olivat selkeää, tuttua asiaa.

Suomalaisen kirjallisuuden historia ja klassikot -kurssin alussa koin iloisen yllätyksen, kun koko länsimaisten klassikoiden kurssilta tuttu ryhmä ilmaantui paikalle, ja saamme siis jatkaa tätäkin kurssia samalla lukupiirikokoonpanolla. Lieköhän lukupiirimme hiljaisemmat jäsenet yhtä innoissaan... Tunnustan olevani yksi niistä, jotka tykkäävät olla äänessä.

Monikielinen viestintä on alkanut vauhdilla. Olemme käsitelleet monikielisyyden perusteiden lisäksi ammattikääntämistä, ja oheislukemistoa olisi vaikka muille jakaa. Ryhmätehtävän (jonkin monikielisen viestinnän tilanteen raportointi) tekemiseen on onneksi vielä aikaa tentin jälkeen. Ryhmämme syntyi oikeastaan niin, että kysyin, olisiko joku kiinnostunut tekemään ryhmätehtävää kielten opetuksesta, joten aihe on jo valmiina. Yritän bongailla luennoilta ja oheismateriaalista sopivia teorioita raporttia varten. Mielenkiintoni kurssia kohtaan on tällä hetkellä luokkaa "kunhan läpi pääsee".